Raunion blogi
Seuran esittely
Tapahtumakalenteri
Materiaalisalkku
Liikuntakoulu
Palaute
Luistelukoulu
Salivuorot
 Raportti Ideaparkin hiihtomaasta 7. - 9.12.2007

Raportti hyvin onnistuneesta Ideaparkin hiihtotapahtuman 7. - 9.12 lumetusurakasta.  LeKi-hiihtojaosto antaa Suurkiitokset kaikille talkoisiin osallistuneille!


Viimeinenkin lumikuorma on sunnuntaiaamuna purettu. Vasemmalta: Hannu Haukkanen, Esa Virtanen, Esko Virtanen ja Rauno Lemmetti.

Isot latutalkoot Ideaparkissa 3. - 9.12

Ideapark tarjosi LeKille latu-urakkaa keskusaukiolleen. Haaste ja siitä saatava korvaus kiinnosti, joten hiihtojaosto päätti ryhtyä toimeen – kokeilemaan ennen kokeilematonta.

Sovitusti perjantaista sunnuntaihin 7.-9.12. liki 50 metrin pituinen aukio oli valkea ja enin osa siitä hiihtokäytössä. Lapland hotelliketju esitteli itseään ja eri keinoin lappilaista talvimenoa turistimielellä. Televisiolle liikuntaohjelmia tuottavan Elixir-yhtiön osuus oli neljästi päivässä toteutetut hiihtokoulut. Entinen maajoukkueen päävalmentaja ja televisiosta tuttu Reijo Jylhä ”koulutti” tamperelaista maajoukkuehiihtäjää Ulla Kiiliä.

Jäähdytetylle keskusaukiolle-laatalle laskettiin tarvittavan 10 senttiä eli 60 kuutiota lunta. Urakka suunniteltiin jäähallin hilelumen varaan. Lumikasaa suojattiin vesisateilta useaan otteeseen. Kun lumetus alkoi ma 3.12. klo 21 niin hallin nurkalle oli kertynyt riittävästi hilettä. Jo jäädytetyltä luistinkentältä oli kasattu pressujen alle helpommin käsiteltävää mutta nopeammin sulavaa luonnonlunta.

Kun kymmenkunta lumettajaa lähtivät Ideaparkista puoliöiltä pois, niin kolmannes kartta-aukiosta oli lumetettu noin 15 sentin paksuuteen. Näytti hyvältä.

Aamulla näytti huonommalta: pintaan oli muodostunut ehkä kolmisenttinen tumma, vetinen ja erittäin niljakas jää. Lattiasta pukkaava kylmä ja liikekaupungin lämmin ilma kostuttivat pinnan, joka vähitellen jäätyi kuten keväällä ulkona.

Lumetusta jatkettiin samalla aprikoiden yhä paksunevan jään rouhimista hiihtopaanan pohjaksi. Pikkujoulua keskusaukion äärellä keskiviikkoiltana viettävä talon henkilökunta sai hiihtoniilojen puuhasta lisäohjelmaa. Rouhiminen lapiolla, petkeleellä tai kirveellä osoittautui mahdottomaksi, joten latukoneen jyrsin jäi ainoaksi keinoksi. Ja pitää hyväksi pesty traktori aukion laidalla kansan ihasteltavana vuorokausikaupalla… Mutta voiko hienoon liikekeskukseen ajaa traktorilla edes yöllä? Ja mahtuuko? Onneksi talon johtaja Henry Sukari poikkesi katsomaan toimiamme. Piti tapahtuman onnistumista niin tärkeänä, että antoi traktorointiluvan. Helpotti!

Partio lähti toiveikkaasti mittailemaan liikekaupungin kulkuväylien leveyksiä. Ensimmäinen mittaus kertoi: mahtuu juuri ja juuri. Mutta tarkennusmittaus kertoi totuuden: ei mahdu latukone Ideaparkin uumeniin!

Keinoksi jäi uuden lumen lisäily jo kymmensenttiseksi tiivistyneen jään päälle. Jäätymistä yritettiin estää peittelemällä paana öiksi pressuilla. Jään muodotumista lisäävää tavaratalolämpöä torjuttiin myös lisäämällä pressujen päälle Ideaparkin tapahtumamattoja. Suojaaminen auttoi, mutta ei pitänyt pintaa lumisena.

Jokaisen tapahtumapäivän aamuna kului kuudelta mieheltä pari tuntia lumimaan loihtimiseen. Kuivattiin vetiset kohdat lastalla, harjalla, räteilläkin…vasta sitten lunta. Areenalle yöksikin varastoituja lumikasoja  peittely suojasi. Näyttävyyssyistä tummia peittoja ei päivisin lumikasojen päällä pidetty.

Neljästi päivässä pidettävien hiihtokoulujen alla paanalle levitettiin kerros uutta lunta. Pinta karhennettiin rautaharvalla poikittain jotta luistelupotkukin sai tukevaa alustaa. Koko areenaakin piti väliin filmauskuntoon valkaista. Myös poro tykkäsi kun sorkat eivät lipsuneet.

Lunta kului laskettua enempi, liki 100 kuutiota. Areenan alkaessa jäätyä lumettajat arvelivat levittäneensä lunta liian paksulti, jolloin alustan kylmyys ei riittänyt pitämään pintaa lumisena. Olettamus todennettiin kokeellisesti: peitettiin pieni jäätön alue muutaman sentin lumella, taiteltiin päälle pressua ja päällimmäiseksi tuumainen retkipatja. Alta paljastui seuraavana päivänä hankilumi, joka rautaharavalla pehmeni hiihtokelpoiseksi. Hiihtoniilot totesivat olevansa uuden tiedon kehittäjiä, mikä tosin ei näille markkinoille ehtinyt.

Ideaparkin jättiruudulta nähtynä ohjelmaympäristö näytti varsin valkealta ja lumiselta kuten hotelliketjun markkinointi edellytti. Vastoin oletuksia lumitapahtumaa ei tehty televisiota varten, mutta saattaa kolmen päivän filmauksesta jotain joskus muuallakin kuin Ideaparkin ruudulla näkyä.

Ideaparkin ja Lapland Hotelsin edustajat kuin myös Jylhän-Kiilin hiihtokoulu kiittelivät kisalaisia tarmokkuudesta ja tuloksesta. Voitoksi kääntyneisiin talkoisiin osallistui 6 vuorokauden aikana ainakin 25 hiihtoihmistä. Työtunteja kertyi ilman tuumaustunteja 200, joista yli 30 traktorilla. Ainutlaatuinen urakka oli raskas, mutta kiinnostava ja hauskakin!  
                                                                                                        (AK)


Hakkarista tuodun ensimmäisen lumikuorman purku mieskäyttöisiin kärryihin kävi rivakasti. Vas. Raimo Urvanta, Aimo Virkki, Esko Paldan (kuokkii!) ja Jarkko Mettalo.


Ideaparkin kartta-aukion lumitus alkoi maan. 10. päivä klo 21. Aloittelemassa Rauno Lemmetti (vas.), Teijo Nieminen, Lauri Tahvanainen ja Hannu Haukkanen.


Sunnuntaiaamuna valkaistiin alue koreaksi reilulla lumella. Työvuorossa Terho Tarvainen (vas.), Rauno Lemmetti ja Esa Virtanen.


Aamuvarhain tuodut lumikasat lisäsivät aukiolle talven tuntua. Oikeasti ne tarvittiin päivälumetukseen. Peitto olisi niitä suojannut, mutta pilannut maiseman.


Öisin lumi muuttui jääksi ja sen monttuiseen pintaan kertyi vettä. Ennen lumetusta se piti kuivata lastoin, harjoin ja rätein kuten tässä Antero Korhonen.


Lumikuormaa odotellessa talkoolaiset ehtivät kahvitauolle. Vasemmalta: Lauri Tahvanainen, Lasse Lemmetti, Veikko Siltanen, Aimo Virkki, Lauri Kuusniemi, Esa Virtanen (sivuttain) ja Terho Tarvainen (selin).


Nukkenaiset ikkunalla ja aamuasiakkaat hämmästelivät Lauri Kuusniemen (vas.) ja Terho Tarvaisen kärrätessä lunta päivän varaksi.


Öiksi keskusaukion hiihtoalue peiteltiin pinnan jäätymisen hidastamiseksi. Tässä on peiteltynä aamulumetus avattavaksi hetkeä ennen Reijo Jylhän ja Ulla Kiilin hiihtokoulua. Lumetustalkoiden kokeellinen opetus oli: lunta vain muutama sentti ja päälle lämpöä eristävä peitto niin lumi pysyy haravalla auttaen hiihtokelpoisena.


Hiihtokoulun pyörittäjät Ulla Kiili ja Reijo Jylhä: hyvin luistaa!!!


Kokeiluneliöllä varmennettiin tieto taitoa.

 
 © 2004 Lempäälän Kisa ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu