Raunion blogi
Seuran esittely
Tapahtumakalenteri
Materiaalisalkku
Liikuntakoulu
Palaute
Luistelukoulu
Salivuorot
 Joukkueen lyhyt "historia"

                                Kausi 2000-2001

 

Vuoden 2000 syksyllä vilahteli Lempäälän jäähallissa, kaukalon laidan takana, useita pieniä, punaisia, sinisiä, mustia kypäriä. Monet pienet, ruskeat, siniset silmäparit kurkkivat laidan yli valkoista jäätä, välillä vilkaistiin valkkuja Teroa ja Jaria, joko kohta päästään?

Jollakulla oli isoveljen vanhat, isot siniset pöksyt, toisella serkun mahtavan kokoiset hartiasuojat, oli vanhoja luistimia, oli uusia luistimia, oli pitkiä mailoja, lyhyitä mailoja, oli naapurista saatuja loppuun kuluneita hanskoja, oli uusia hanskoja, mutta ne eivät nyt olleet tärkeitä.

Tähän asti oli oltu luistelukoululaisia tai pelailtu kentällä, isän, veljen kanssa. Mutta nyt! Nyt tärkeintä oli se, että oltiin ihan oikeita JÄÄKIEKKOILIJOITA, oli OMA JOUKKUE ja OMAT VALMENTAJAT.Silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä katseltiin jääkonetta, joka aivan kuin söi valkoista lumisohjoa ja jätti jälkeensä uutuuttaan kiiltävän jääkentän.

Jännityksen puna hehkui poskilla ja pienet luistimet tepsuttivat malttamattomasti kumimatolla, kunnes lopultakin huoltoluukut sulkeutuivat ja valkkujen kevyt nyökkäys oli merkkinä, että monen pikkupelaajan ”unelmien portin” sai avata ja astua jäälle, ensimmäisiin oman joukkueen reeneihin. 

Siitä alkoi joukkueemme ensimmäinen kausi 2000-2001.

Ensimmäinen kausi pelattiin H-93 nimen alla, yhdistettynä -93/-94 joukkueena.Suurin osa pelaajista oli -93 syntyneitä. Harjoituksista isoin osa meni luistelutaidon kartuttamisessa, kävimme myös pelaamassa Ilveksen NHL-sarjassa.

Suuriosa vastustajista oli jo vuoden pelanneita, niinpä ensimmäinen vuosi meni enemmänkin harjoitellessa.Pelit olivat mukavaa katsottavaa, kaikilla pienillä pelaajilla oli kova kiire, nimittäin saada koskea kiekkoon ja niinpä koko ”katras”, niin omat kuin vastustajatkin, liikkui yhtenä ryppäänä kuin parvi muuttolintuja, sinne tänne, minne se kiekko sattuikin liukumaan. Ja siitähän yleensä syntyi monen moisia kommelluksia ja pyllähdyksiä jotka saivat myös katsojat hyvälle tuulelle.

Kauden sijoitus oli 11/12 ja maali suhde 12-91.

Silloin oppi ymmärtämään sen, ettei tuloksilla ole pienille pelaajille suurtakaan merkitystä, kun eräässä ottelussa Ilvestä vastaan Leo poika, joka oli maalissa, kahdennentoista maalin juuri mentyä selän taakse katsoi kentän laidalle ja kypärähäkin takaa näkyi hymyilevät kasvot. Tulokset olivat sivuseikka, tärkeintä oli se, että sai olla pelissä mukana.

 

NHL sarjassa pelasivat: Ilveksen joukkueet: Holvasti, Kaleva, Lentävänniemi, Pirkkala, Takahuhti, Tesoma, Vehmainen, ja Hokkarit, Nopy, Pingviinit, Y-Ilves, Leki.

H-93 2000-2001

Eturivi vas.: Knuutila Sauli, Lehto Touko, Koivula Arttu, Koskinen Leo, Riikonen Henri, Joensuu Santeri, Sorjonen Perttu,

Takarivi vas.:Ruohonen Mikael, Kanerva Tuomas, Laajala Miika, Mäkinen Tomi, Hakola Aleksi, Suvanto Kasimir, Länsirinne Juho, Lähteenmäki Juha.

Kuvasta puuttuu:Villamo Mikael, Luosa Iikka, Riikonen Miia.

Valmentajat vas.  Hakola Jari ja Suvanto Tero

Joukkueenjohtajana toimi Riikonen Ossi

 

                                 Kausi 2001-2002

Kesä 2001 oli mennyt, toivottavasti se oli, ainakin pelaajien mielestä, pitkä ja lämmin, niin kuin kaikki lapsuuden kesät meidän vanhempienkin muistoissa ovat.

Syksyllä 2001 joukkueen toimintaan tuli mukaan uusia poikia ja kaksi pirteää tyttöä. Pelaajia oli niin paljon, että  H-93 jakaantui kahdeksi joukkueeksi, G-94:si ja F-93:si. Toimimme yhdessä -93 joukkueen kanssa, mutta pelit pelasimme G-94 Ilveksen NHL- sarjassa.
”Uuden -94 joukkueen” valmennusvastuun otti Koivulan Pertti,  toiseksi valmentajaksi tuli Länsirinteen Pekka, joka toimi myös kauden aikana monissa Leijona-liiga otteluissa ”tuomarina”.

Harjoitukset painottuivat yhä luisteluharjoituksiin ja peleissä toimi edelliskaudella hyväksi havaittu taktiikka, ”huiskis” kiekko johonkin kulmaan ja kaikki perään. 

Marraskuussa 2001 otimme osaa legendaarisella Koulukadun kentällä Koulukatuturnaukseen, jossa vastassa olivat tietysti Ilveksen Hervanta ja Kaukajärvi, Hervanna kanssa väännettiin tiukka 6-6 tasapeli, Kaukajärvelle hävisimme 7-4.                                                       Keväällä pidimme ensimmäisen oman Scan Burger-turnauksen 13.4.02, turnauksen myötä pääsimme myös ensimmäistä kertaa paikallislehden palstoille. 

Näin kirjoitti Raunion Juha Lempäälän-Vesilahden sanomissa: 

LeKin pikkujunnuille keväistä kiekkomenestystä

Kevään lämmetessä kauden 2001-02 viimeisimmät jääkiekko-otatukset ovat käynnissä. Juniorijääkiekkoilijoille kevät on kiertämistä turnauksissa eri puolella valtakuntaa.

Lempäälä isännöi menneenä viikonloppuna vuosina 1993 ja –94 syntyneiden Scan Burger-turnausta, missä isäntäseura oli terävänä kaapaten nuoremmassa ikäluokassa turnausvoiton.

Kaikkiaan kiekkoilevia nuoria Hakkarinmäellä pyöri yli 200 päätä, runsaan huoltojoukon ryydittämänä. Turnaus onnistui järjestelyiltään hyvin, pelejä käytiin kaukalon puolikkaalla nonstop-tahtiin eli edellisen päättyessä aina alkoi uusi kamppailu.

Kisan 1994 syntyneet kävivät kovan taistelun turnausvoitosta tutun vastustajan Kaukajärven Ilveksen kanssa. Kun keskinäinen ottelu päättyi maalittomaan tasuriin, ratkottiin turnausvoitto maalieron perusteella, mikä oli lempääläisillä niukasti parempi. Kisan osumat olivat 14 – 1 ja Ilveksen 13 – 2. Mukana olleet pääkaupunkiseudun joukkueet Espoon Jäähonka ja Viikinkien kaksi sakkia jätettiin hämäläisvoimin sijoille 3 – 5.

Kisan G-94 joukkue on esiintynyt kaudella muutenkin erinomaisesti edukseen, ottamalla muun muassa Aamulehti-turnauksen ykkössijan. Ilveksen kaupunginosasarjassa Kisan oli loppusijalla kaksi. Joukkuetta valmentaaPertti Koivula ja joukkueenjohtajana toimii Ossi Riikonen.

F-93 sijoittui omassa sarjassaan Lempäälän turnauksessa sijalle neljä kuuden tasapäisen joukkueen joukossa. Turnausykköseksi kiekkoili Ilveksen Vehmaisten kaupunginosan joukkue. LeKin Joukkuetta valmentaa Tero Suvanto, ja joukkueen nokkana toimiin myös Ossi Riikonen.

- Viime vuonna ikäluokat 1993 ja –94 pelasivat yhtenä joukkueena, joten  kuluva kausi oli ensimmäinen omina tiimeinään. Molempiin joukkueisiin mahtuu uusia pelaajia, joten syksyllä pääsee mukaan mukavaan toimintaan.  Kisan juniorikiekkoilun valmennus on hyvällä mallilla. Kuluvalla kaudella yksi edistysaskel oli, että joukkueiden maalivahditkin ovat saaneet omaa valmennusta maalivahtivalmentaja Timo Tarvaiselta, kertoo Juha Koskinen, joka on yksi G- ja F-ikäluokkien innokkaista puuhahenkilöistä. 

 

 

Kauden aikana pelattiin kaikkiaan 24 ottelua ja joukkue teki yhteensä 133 maalia, omassa verkossa heilahti 47 kertaa.
Kausi päätettiin -93:n kanssa yhteiseen upeaan matkaan Kuortaneen Urheiluopistolle. Siellä uitiin, saunottiin, pelattiin jalkapalloa ja mieluisinta koko paikassa oli päästä hyppäämään ”voltti monttuun”.

Näissä merkeissä jäimme odottelemaan uutta kautta ja uusia tiukkoja otteluita ”rakkaiden vastustajiemme” Ilveksen Kaukajärven ja Hervannan kanssa.

NHL-sarjassa pelasivat: Ilvekseltä, Atala, Tesoma, Hervanta, Kaukajärvi, lisäksi Hokkarit, Y-Ilves, Nopy, Leki.

 

 

G-94 2001-2002

Takarivi vas. Nordlund Patrik, Länsirinne Juho, Joensuu Santeri, valmentaja Koivula Pertti, Koivula Arttu, Rantanen Tuomas.

Eturivi vas. Haapala Henrik, Mäkinen Tomi, Nieminen Juuso, Koskinen Leo, Risula Eetu, Kotkaslahti Venla, Rantanen Anni.

Kuvasta puuttuu: Sorjonen Samuel ja Tulisalmi Juho ja valmentaja Pekka Länsirinne

                                Kausi 2002-2003

Syksy 2002 toi muutoksia joukkueeseen, joitakin pelaajia siirtyi nuorempiin ja  uusia pelaajia tuli joukkueeseen.

Tunnelmia syksyltä kuvatkoon seuraava juttu, joka piti laittaa LeKi-lehteen, mutta jäi jostain syystä pöytälaatikkoon.

                                            Leki F-94

Pieni, mutta ”pippurinen” joukkue. Koostuu pääasiassa -94 pelaajista mitä nyt maalin suulle on eksynyt yksi -93 syntynyt. Joukkue pelaa Ilveksen NHL-sarjassa.

Viime kausi (01-02) meni hienosti, kaikilla oli kivaa ja NHL sarjasta ja Aamulehti Cupista pelaajat pääsivät pokkaamaan pokaalin.

Kauden päätteeksi kävimme keväällä joukkueen kanssa viettämässä pari päivää Kuortaneen Urheiluopistolla, jossa kovin juttu oli ”voltti monttu” , tultiin syömästä tai uimasta aina oli joku hiassa kiinni :”Tulisitko valvoon, että voitas hypätä monttuun”? Mikäs siinä auttoi, sinnehän oli mentävä. (”Volti monttuun” hypättiin ponnulta ja tehtiin voltti, siellä oli monttu joka oli täytetty vaahtomuovin palasilla).

Tällä kaudella (02-03)  joukkue on hieman muuttunut. Menetimme pari tyttöä (Anni ja Venla) ysiviis syntyneille. Se oli todella menetys, sillä minkä pienet tytöt hävisivät voimassa ja taidossa sen he toivat moninkertaisesti takaisin sitkeydessä, josta pojatkin voisivat ottaa oppia. Saimme onneksi Emma tytön tälle kaudelle joukkueeseen (tuntuu ruutia löytyvän). Myös uusia poikiakin on tullut ja hyvin näyttää heiltäkin peli lähteneen sujumaan. 

Innolla odotan (niin varmaankin pelaajatkin) kauden alku, varsinkin Ilveksen Kaukajärvi ja Hervanta tarjosivat viime kaudella tosikovan vastuksen ja se teki otteluista todella jännittäviä.Voisi melkein sanoa, jotta ne olivat jännittävämpiä kuin jotkut liigaotteluista, eikä niissä ollut ainakaan tahallista väkivaltaa.Pääasia tämän ikäisillä ei ole menestys, vaan se, että kaikilla on kiva harrastus ja kaikki saavat pelata .

 

Kausi 02-03 oli touhua täynnä, lokakuussa kävimme -93:n kanssa Tervajärvellä saunomassa ja paistelimme makkaraa.

Marraskuussa jälleen Koulukadulla pelaamassa.

Joulukuun lopussa järjestettiin -93:n kanssa Vilkasmetri-turnaus johon osallistui 6kpl -93 ja -94 joukkueita, Lekin -94 kapteenin iloinen tehtävä oli käydä pokkaamassa hopeapytty.

Kevättä kohden tuntui vain tahti kiihtyvän.

Tammikuussa käytiin joukkueen kanssa Tesomalla uimassa. Maaliskuussa otettiin osaa Ilveksen järjestämään Salibandy turnaukseen, kohta perään oli Tappara-Ilves lopputurnaus F-94.Huhtikuun 4-5. oli Aamulehti Cup, siellä eivät tähdet olleet meille tällä kaudella suotuissa asennossa.


Aamulehti Cupista kai sisuuntuneena seuraavana päivänä 6.4 järjestämässämme -94 Xerox-turnauksessa joukkue antoi vieraille kyytiä ja nappasi turnausvoiton.

Jossain välissä tahkottiin 11 sarjaotteluakin ja vanhemmat huilatessaan myivät lavallisen pesuainetta ja monta listaa Leki-arpoja.

Kauden aikana pelattiin kaikkiaan 35 peliä, maalit menivät 102-42, sarjaotteluista ei pidetty taulukoita.

NHL-sarjassa pelasivat: Dallas G, Dallas W, Y-Ilves1, Hokkarit, Detroit, Koo-Vee, Chicago, Pingviinit, Boston Y, Boston W, Nopy.

Kesäkuussa vietettiin vielä yhteinen saunailta Rantalan saunalla, uiden ja saunoen, näin saatiin sekin kausi pulkkaan.

 

F-94 2002-2003

Takarivi vas.:valmentajat Pekka Länsirinne, Pertti Koivula, Olli-Pekka Rantanen.

Pelaajat takarivi vas: Henrik Haapala, Emma Haataja, Aleksi Sjöström, Arttu Koivula, Juuso Nieminen, Tatu Salmia Eturivi vas: Juho Tulisalmi, Tomi Mäkinen, Tuomas Rantanen, Juho Länsirinne, Samuel Sorjonen, mv. Leo Koskinen.

                                 Kausi 2003-2004

Oli alkamassa viimeinen vuosi poikkikentän peleissä. Joukkueenjohto raapi ”harvenevia haiveniaan”, joko nyt olisi aika lähteä hiljakseen hivuttautumaan kohti ”oikeiden jääkiekkoilijoiden reenejä”. Niinpä päätimme ensiaskeleena ottaa käyttöön lämmittelyt ennen pelejä ja viikonlopun reenejä. Vielä kun joukkueemme todella aktiivisista vanhemmista löytyi Sirpa äiti vapaaehtoiseksi vetäjäksi, ei muuta kuin pelaajat lenkille.

Aluksi pelaajia hieman hämmästytti ko. käytäntö, mutta melko nopeasti siitä muodostui hyväksytty ”talon tapa”.
Loppukaudesta homma hoitui jo parin määrätyn pelaajan vetämänä, näin pääsi kukin vuorollaan ”johtamaan orkesteria” ja oppimaan vastuun kantoa.

Pelaajien vauhti oli kentällä kasvanut huimasti, kun edellisellä kaudella pelattaessa 4 vastaan 4 mietittiin, että miksei pelata viidellä niin kuin oikeata jääkiekkoa pelataan, nyt tuntui, että tarvis pelata 3 vastaan 3, kentällä tuntui tila loppuvan kesken.
Samoin ”isomman luokan” maalivahdit tuntuivat peittävän pikkumaalit pelkästään paikallaan seisomalla niin tehokkaasti, ettei kiekon mentävää reikää löytynyt hakemallakaan. Usein mietimme, että olisi ehkä paikallaan pelata viimeinen poikkikentän kausi isoihin maaleihin ja näin siirtyä asteittain kohti pitkää kenttää. 

Pidimme Tervajärvellä saunaillan, myytiin pulveria, pinsejä ja tietysti Leki-arpoja ja hankittiin joukkueelle uudet paidat. Keväällä pidettiin päätäjäiset ensin kävimme tutustumassa Hiisi-Golf Ry:n radalla golfin saloihin ja jatkoimme Kiviahossa saunoen ja syöden, pelaajat palkittiin uusilla hienoilla mailoilla kiitokseksi hienosta kaudesta.

Kauden aikana kävimme:Luvian turnauksessa 20.9.03 : Kultaa. Legendaarisessa Koulukatuturnauksessa 22.11.03 : Pelasimme 3 ottelua, 3 voittoa. Osuuspankkiturnaus Kankaanpäässä 14.2.04 :kultaa. Aamulehtiturnaus 3.4.04 : 4 peliä 3 voittoa 1 tappio. Hyvinkään Ahmat turnaus jossa loppuottelussa tuli vastaan Hifk W, lopulta Leki voitti vauhdikkaan ottelun 2-1 ja kapteeni sai käydä pokkaamassa kultaa. 

Pidimme kaksi omaa turnausta, Scan Burger 28.12.03 sija 7 ja ”vihonviimeisen poikkikentänturnauksen” 17.4.04  6 ottelua ja 6 voittoa, kapun kainalossa jälleen kulta pytty.Osallistuimme lisäksi Ilveksen järjestämään salibandy turnaukseen ja Ilves-Tappara lopputurnaukseen.

Lisäksi pelasimme Leijonaliiga otteluita 16kpl: sijoitus 3.

Kauden koko saldo oli : 58 ottelua, 44 voittoa, 3 tasuria, 11 tappiota, maalit meni 201-66.

Upea kausi , pieneltä joukkueeltamme. 

Sarjassa pelasi:Y-Tappara sin., Y-Tappara valk., Tappara Tor valk., Tappara Tor sin., Ilves Boston Yellow ,Dallas Green, HPK Santalat ja Tuulolat.

 

 


Kankaanpään turneen ulkopelistä


Tumppi maalinteossa Kankaanpäässä


Kankaanpää 14.2.2004


Mitalit kaulaan Kankaanpäässä

Leki F-94 2003-2004

Takana: Valmentajat Pertti Koivula, Pekka Länsirinne
Takarivi: Niklas Rantamo, Niklas Kyrkkö, Arttu Koivula, Aleksi Sjöström, Tatu Salmia.
Keskirivi: Tomi Mäkinen, Santeri Joensuu, Juho Tulisalmi, Juho Länsirinne, Henrik Haapala.
Eturivi: Emma Haataja, Juuso Nieminen, Sami Nieminen.
Edessä: Tuomas Rantanen, Leo Koskinen

 

Kesä 2004 meni jalkapalloilun merkeissä. Pelasimme LeKi Arsenal joukkueessa, kävimme Vaasassa Silveria Cupista hakemassa I-pokaalin.

Huh hellettä, 30 varjossa Vaasassa.

                                  Kausi 2004-2005

Alkoi ensimmäinen kausi pitkällä kentällä. Kaikilla oli pientä jännitystä selkäpiissä, kun aloitimme kauden, kuinkahan pelaajat pärjäävät, kun siirrytään pitkälle kentälle?
Kauden aluksi lähdimme Luvian kiekon järjestämään Syysturnaukseen, jossa vastaamme tuli länsi-rannikon joukkueita. Innolla pelaajat potkivat kentälle, olihan kyseessä kauden ekat pelit. Opiskeltuamme tuomarin kanssa uudet ”rankkari säännöt” papereista, päästiin lopulta pelaamaan.
Turnaus meni loppuviimeksi ns. ”putkeen” ja joukkueemme nappasi hopeapytyn Luvialta.

Seuraavana oli Hämeenlinnassa Jäähonka Rangersin turnaus, jossa sijoituksemme oli 6. sija.
Sieltä hienoimpana saavutuksena, pienelle joukkueellemme, jäi mieleeni tasapeli Jokereita vastaan.
Tämä osoitti sen, ettei tarvita laajaa resurssi pohjaa mistä valita pelaajia, vaan motivoituneita pelaajia ja hyvä valmennus, niin ”pienikin” pystyy ponnistamaan pitkälle. 

Alku syksyn vanhempainkokouksessa PK heitti huumorimielessä ilmaan ajatuksen-eiköhän mekin lähdetä Kanadaan- aluksi asialle vähän hymyiltiin "juu,juu mennään mennään".Myöhemmin syksyllä pidettiin aiheen tiimoilta toinen kokous, jossa asiaa miettittyään vanhemmat päättivät, että joukkue alkaa valmistelemaan Kanadan matkaa keväälle 2008.
Samalla perustettiin erillinen Kanada ryhmä matkan valmisteluja varten, aloimme myös hakemaan sopivia talkookohteita, joissa voisimme kerätä tuloja joukkueen pelaajien matkakustannusten peittämiseksi.  

Talvenmittaan tahkottiin aluesarjaa, jossa vastassa pääasiassa olivat vanhat tutut Tappara ja Ilves.
Eikä huonolla menestyksellä ollenkaan, sarjassa 27 peliä joista 20 voittoa, 3 tasapeliä, ja 4 tappiota lopullisesti sarjassa sijoitus 2.  
Sarjassa pelasivat: Y-Tappara, Leki, Tappara Toronto, Ilves Boston kelt., Fortuna, Ilves Boston valk., Ilves Dallas musta, Tappara Villihaukat, Koo-Vee, Kisa-Eagles.
 

Koko kauden aikana pelattiin kaikiaan 43 ottelua, maaleja tehtiin 253, omissa heilahti 109 kertaa, joista tehtiin 22 rangaistus laukauksista, joka oli sinä vuonna jäähyn korvaaja.
Lisäksi pelaajista suuri osa kävi kikkakoulussa koko talven ja maalivahdit mv-jäillä.

No tulihan se kevät ja sarja loppui niin kuin aina ennenkin ja päästiin taas turnausten makuun.
Keväällä 2005 lähdimme Kotkan Titaanien järjestämään turnaukseen vieraaksi: Titaaneilla oli tarjolla hieno turnaus, uusi upea halli ja järjestelyt toimivat hienosti.Kotkassa pahin vastustaja löytyi Turkulaisista, alkusarjan ottelu päättyi Lekille  5-2.
Ennen loppuottelua kävimme kovan kamppailun, VG-62 Gee - Leki  3-5, mutta lopulta,  loppuottelu käytiin TPS – LeKi välillä.
Ensimmäisen erän jälkeen ottelu oli TPS:lle 2-1. Usein aikaisemmissa peleissä tässä vaiheessa joukkueemme oli ”pelannut pelinsä”, mutta jostain ihmeestä henkistä potkua tuli lisää, joko sitä antoi Kotkan meri-ilmasto, tai itse kyllä epäilen, että se oli valmentaja ”Pappa”, jolla oli jotain ”takataskussa”. joka tapauksessa pelaajat näyttivät uudistuneen tauolla täysin ja kun toista erää oli pelattu 6 sekuntia, Leki tasoitti pelin 2-2.
40 sekuntia lisää ja joukkueen hienon syöttöpelin lopuksi hyökkääjämme latasi 2 – 3 taululle.
Joukkueen syöttöpeli lähti toimimaan kuin ”rasvattu salama” ja joukkue viimeisteli taululle loppunumeroiksi TPS-LeKi 3-6 tuloksen.
Loppuottelun tulos tiesi sitä, että Lekin kapteeni sai käydä pokkaamassa kultapytyn joukkueelle tuliaisiksi Lempäälään.


Jossei ollutkaan kiekko, niin ainakin hanskat on hukassa Kotkan kultajoukkueelta!

 

Kotkan reissun jälkeen piti jo aloittaa kesäloma, mutta, mutta, eihän se niin vaan onnistunut. Oulusta tuli pieni, pirteä ja iloinen Kärppien 9 pelaajan tyttöjoukkue joka ilmoitti haluavansa pelata kanssamme. Eihän herrasmiesjoukkue tällaisesta voinut kieltäytyä.
Joukkueessa oli 1-2 vuotta pelanneita tyttöjä ja taidot olivat sen mukaiset, mutta peli-into oli kova ja sitä ei edes useamman maalin tappioasemakaan heiltä vienyt.
Ottelusta kehittyi sananmukaisesti todellinen ystävyysottelu, jossa sattui ja tapahtui.
Samuli teki ensimmäisen maalinsa ja mallivahti Leo otti ensimmäisen jäähynsä, lopuksi tytöt pistivät komean maalin tolpan kautta Leolle, mistä vielä päättäjäisissäkin muistettiin Leo kiusoitella, kikkamestari Tuomaksen maila "katkesi" pelinpäätyttyä pidetyssä rankkari kisassa ja kaiken huipuksi Kapteeni Juuso jätti ensimmäisen kerran valmentajan ohjeet noudattamatta, kun Pappa huuteli kättelyn kohdalla jotain halauksesta.

No päästiinhän niitä päättäjäisiäkin sitten lopulta pitämään 17.4 Tervajärvelle -93 joukkueen kanssa. Päivään kuului monenmoista ohjelmaa, aluksi pidettiin joukkueen kesken palaveria, jossa palkittiin joukkueen sisäisesti muutamia pelaajia: kauden kehittyjä Samuli, kauden yllättäjä Tatu, joukkuepelaaja Santeri, kauden taistelija Emma, kauden kikat Tuomas ja jaettiin pelaajille diplomit, sekä Olli-Pekan Kotkan turnauksesta kuvaamat DVD-levyt.
Papalle annettiin pieni muisto joukkueelta, tarkoituksena olla muistuttamassa hienosta kaudesta joukkueen kanssa, sitten kun Pappa on laittanut hokkarit lopullisesti naulaan.
Tosin kuten jako tilaisuudessa todettiin, taitaa se naula olla kyllä lyötynä niin syvään, että saakohan Pappa siihen koskaan hokkareitaan ripustettua (toivottavasti ei ainakaan niin kauan kun -94 joukkue pelaa). Niinpä toivotimme hänet tervetulleeksi mukaan joukkueen toimintaan tulevinakin kausina.

Tämän jälkeen ajeltiin ”formuloilla” jotka -93:n valkku  Tero oli tuonut PELAAJIEN iloksi!


Uups, taitaa olla meidän "YYYYYY" pelaaja, Pekka!


Tässä ratatarkkailijat työssään.

Näissä tunnelmissa laitoimme hokkarit naulaan (paitsi Pappa) ja jäimme odottelemaan syksyä ja uutta kautta.

Leki E-94 2004-2005

Takana vas. : Pekka Länsirinne, Juha Koskinen, Pertti Koivula.
Keskellä: Niklas Kyrkkö, Eetu Risula, Samuli Pinomäki, Aleksi Sjöström, Sami Nieminen, Tatu Salmia, Teemu Kuosmanen.
Eturivi: Santeri Joensuu, Tomi Mäkinen, Juho Länsirinne, Emma Haataja, Juuso Nieminen, Henrik Haapala, Arttu Koivula, Tuomas Rantanen.
Edessä: Atte Helin, Leo Koskinen  

Kesä 2005 meni jälleen pääasiassa jalkapallon merkeissä, kävimme Vaasassa josta hienosti 5/12 sija, taakse jäi monta varsinaista jalkapallo joukkuetta. Kävimme myös ensikertaa kesäjäillä. 

Hyökkäys menossa Urjalan kentällä.


Veto lähtee.


Avaus

                                  Kausi 2005-2006

Kesä 2005 hurahti suurimmalta osalta joukkuetta jalkapallon merkeissä, Leki Arsenal kävi edustamassa Vaasassa Silveria Cupissa, ihan hienolla menestyksellä Lempäälää.

Syksy aloitettiin poikkeuksellisesti ilma turnauksissa käyntejä ja se näkyi kauden ensimmäisissä otteluissa pelikokemuksen vähyytenä.
Alkukaudesta pidettiin oma ”leiri” Tervajärvellä ja päätteeksi pelattiin harjoitusottelu Nokian pyryn kanssa, Lekin napatessa voiton 3-0.
Leirillä oli jääharjoituksia, ukona pallopelejä, saunomista hyvää terveellistä ruokaa.
Katseltiin videolta uudelleen Leki-Nopy peli, tosin se oli vuodelta 2001 ja pelaajilla oli hauskaa. Hirvee oli yritys vaikkei "ukot" meinannu pystyssä pysyä ja sekös pelaajista oli hauskaa katsottavaa.


Toinenkin harjoitusmatsi kerettiin ennen sarjan alkua pelaamaan, Leki - Y-Tappara, siinä sitten pojat + Emma pudotettiin taas maanpinnalle, 1-3.


Hauskaa leirillä ainakin oli.

Loppujen lopuksi kaudesta selvittiin kunnialla. Niin kuin normaali kauteen kuuluukin, voitettiin pelejä jotka olisi pitänyt ”järjen” mukaan hävitä ja hävittiin pelejä jotka olisi pitänyt voittaa, mutta siinähän se pelien ”suola” on, välillä se kirvele ”haavassa” ankarasti ja välillä se maustaa ”eväät” mukavasti.
Kaiken kaikkiaan kausi meni tosi hienosti, oltiin sarjassa toisena ja ainoana joukkueena voitettiin molemmissa peleissä sarja voittaja Y-Tappara, jonka kanssa mielestäni oli hieno pelata. Pelit olivat tasaisia, jännittäviä ja siistejä.

Kevättä kohden siirryttäessä lähdettiin turnauksiin: Hämeenlinnassa käytiin maaliskuussa HPK:n turneessa 3. sija.
Villihaukat järjesti turnauksen Tesomalla huhtikuun alussa josta ”kapu” Juuso pokkasi hopea pytyn pelaajille mukaan ja loppu huipennukseksi käytiin Vierumäellä huhtikuun puolivälissä, jossa Ilveksen kanssa käytiin tiukka loppuottelun, joka päättyi lopulta (1-2) LeKin hyväksi.
Joukkueemme voitti ainoana kaikki ottelunsa Vierumäellä.
Valmennusta varmasti ”lämmitti” upea menestys turnauksessa, mutta näin jj:n näkökulmasta, upein palkinto oli ”parhaiten käyttäytynyt joukkue” palkinto, siitä isot kiitokset pelaajille ja ripaus kiitoksia valmennuksellekkin.


Pappa käärii hiat ,Vierumäellä kova ottelu alkamassa?


Matsin jälkeen kopissa oli tunnelmaa.


Ratkaisun hetki.


Turnee on ohi.

Kevät alkoi painaan päälle ja osa siirtyi jalkapallon pariin, toukokuussa pidettiin muutamat ”kesäjää” reenit.
Kauden päättäjäiset pidettiin vasta kesäkuussa korsusaunalla metsänsiimeksessä.
Keväällä Lekin päättäjäisissä oli jo palkittu muutama pelaaja: Hyökkääjä Mäkisen Tomi, puolustaja Haatajan Emma, ja rehtipelaaja Kyrkön Niklas.
Omissa päättäjäisissä palkitsimme vielä joukkueen palkinnolla: joukkuepelaajan Niemisen Juuson (muistaa lainata ”mustaa” muillekin), kauden tilastoykkösen- Haapalan Henkan (niin hyvässä, maalit ja syötöt, kuin pahassakin, jäähyt), kauden kehittyjäksi valittiin Nirkkosen Teemu (huima kehitys aloittelijalla), kauden kikat Niemisen Sami (varsinkin laidan käyttö mennyt perille), kauden yllättäjä oli Kuosmasen Teemu (yllätti meidät kaikki peliesityksillään), kauden tulokas oli mv Aleksi Länsirinne (”pieni mies”, kantoi suuret varusteet ja vastuun kunnialla) ja lopuksi palkittiin valmennuksesta (joka paikkaan kerkiäväinen) Niemisen Sirpa.
Sitten olikin aika laittaa hokkarit naulaan ja piikarit jalkaan, pelaajia odotti jo testijuoksut, ne olivatkin sitten jo seuraavan kauden pohjustusta. 

Kanada projektin osalta kausi meni pääasiassa talkoiden merkeissä, hieman matkaa hahmoteltiin ja mietittiin tulevia pelejä ja mahdollisia matkakohteita Kanadassa, mutta todettiin niiden olevan ajankohtaisia vasta lähempänä matkan toteutumis ajankohtaa.

 

Kauden aikana pelattiin E-94 sarjassa, jossa pelasivat: Y-Tappara, Ilves Dallas musta, Tappara Toronto, Ilves Dallas valkoinen, Nopy, Ilves Boston valkoinen, Tappara Buffalo, Hokkarit, Y-Ilves, Vaps, Epik.

Sarjapelejä pelattiin 22 kpl, joista voitettiin 17, tasapelejä 1, takkiin tuli 4 kertaa. Maalisuhteeksi saatiin keväällä 98 - 37.

kaiken kaikkiaan kaudella oli 43 ottelua, joista 33 voittoa 2 tasapeliä ja 8 tappiota, 187 - 76 maalisuhteella.

 

Leki E-94 2005-2006

 

Takarivi vas.: Joensuu Markku, Haapala Markku, Kuosmanen Teemu, Sjöström Aleksi, Haapala Henrik, Harjunniemi Lasse, Länsirinne Pekka, Koivula Pertti, Koskinen Juha

Keskirivi vas.: Rantanen Tuomas, Salmia Tatu, Pinomäki Samuli, Haataja Emma, Risula Eetu, Nieminen Sami, Leivo Topias, Kyrkkö Niklas, Koivula Arttu.

 
Eturivi vas.: Mäkinen Tomi, Seppänen Erik, Länsirinne Aleksi, Koskinen Leo, Länsirinne Juho, Nieminen Juuso, Joensuu Santeri.

Kuvasta puuttuu: Nirkkonen Teemu

 

                                Kausi 2006-2007

Kesä 2006 oli takana ja jälleen oli aika ottaa hokkarit naulasta. Vaikka kesäjääreenit oli juuri toukokuussa loppuneet, joutui moni toteamaan: ”pienethän nää on” (takakaviot kun tän ikäsillä kasvaa silmissä).
Joukkue ”pulskistui” syksyllä monella pelaajalla, kun -94 porukkaan tuli keväällä lopettaneesta -93 joukkueesta pelaajia. Näistä (y/yy-pelaajista) vastustajat näkivät sitten pitkin kautta ilmeisesti painajaisunia, koska se oli ”päivän puheenaihe” pelattiin sitten missä hyvänsä. Mielestäni tällainen on aivan turhaa jossittelua, kuitenkin ”pitkässä juoksussa” kuka muistaa jotain 06-07 D-junnujen sarjoja esim. 2v. kuluttua, pääasia että kaikille halukkaille löytyy joku paikka pelata lätkää.

Kausi aloitettiin elokuun alkupuolella harjoituksilla, ja jatkettiin kuunlopulla alkaneella Länsirannikon järjestämällä ylialueellisella sarjalla. Hienosti pojat + Emma pelasivat ko. sarjan 4. sija + fair play paidat joukkueelle, vähiten jäähyjä!!
Varsinaiset sarjapelit pelattiin kahdella joukkueella, Leki Valkoiset ja Siniset.
Syksy meni sarjapelien merkeissä, valkuilla ja huollolla piti kiirettä kahden joukkueen kanssa. Parhaimpana viikonloppuna taisi olla 4 peliä.
Syksyllä joukkueita rassasi monet loukkaantumiset, joista yksi ainut sattui kentällä, kun Nipa ja Emma törmäsivät. Vapaa-aika näytti olevan vaarallisempaa aikaa.

Tammikuussa saatiin vieraaksi Ruotsista Lempäälän ystävyyskunnan Ulricehamnin joukkue, jonka kanssa pelattiin ystävyys ottelut,. Illalla poiketessani viipalekoululla, jossa Ulricehamn yöpyi, oli siellä menossa tiukka valmennus palaveri (ainakin liitutaululle piirretyistä kuvioista päätellen, yhteinen kieli oli ilmeisesti piirustus), Lekin vastuuvalmentajan ja UIF:n mv-valmentajan kanssa. Käytävällä oli pelaajien keskeinen Suomi-Ruotsi tossulätkä kisa, toivottavasti hauska kokemus Ruotsalaisille.


Uusia mainoksia tullu jään alle ??

Kevät ei alkanut juuri paremmin, Henkka ja Emma toipilaina ennen Valkoisten kevään semifinaaleja ja Topias mursi peukkunsa.
Loppujen lopuksi kuitenkin molemmat joukkueet hoisivat hommansa hienosti Siniset tulivat sarjassaan sijalle 5/14 ja Valkoiset Hämeen alueen D-94 AAA sarjan loppuottelussa Hollolassa Hämeen alueen mestareiksi, vastassa oli Y-Tapparan joukkue. Joukkue nousi kovalla voitontahdolla 0-1 tappiosta hienoon 11-3 voittoon.

Sarjojen päätyttyä kävimme yhdistetyillä joukkueilla parissa turnauksessa, Vaasassa -93 turnauksessa, joka oli alkuperäisilmoitusta (-93 AA) kovempitasoinen (-93 AAA).
Vaikka sijoitus ei ollut huikaiseva, pelasivat pojat hyvät pelit vastustajien tasoon nähden, ottelut hävittiin 1 korkeintaan 2 maalin tappiolla. Huomioiden, että vastassa olivat alueidensa -93 AAA tason parhaimmistoa.
Kävimme myös Helsingissä Hifkin järjestämässä turnauksessa, josta joukkue nappasi hopea pokaalin. Vastassa oli alueidensa -94 kärkipään joukkueita.
Turnausten loputtua huilattiin kiekosta ja käytiin porukalla keilaamassa Valkeakoskella.

Myös Canada projekti eteni keväällä ison harppauksen kun matkat tilattiin, nyt monesta alkoi tuntua että matka on todellisuutta.

Keväällä palkittiin Lekin päättäjäisissä pelaajia: Valkoisista Hyökkääjä palkinnolla Haapalan Henkka, puolustaja Koskisen Lexa, Rehtipelaaja Joensuun Santtu ja Sinisistä Hyökkääjä Tuupasen Simo, Puolustaja Sjöströmin Ale, Rehtipalaaja Laamasen Teemu.
Joukkueen kauden päättäjäiset pidettiin Merunlahdessa, toukokuun lopulla. Päättäjäisten järjestämisestä ISO KIITOS, todelliselle joukkuepelaajalle Niemisen Juusolle, joka jakoi joukkuekavereidensa kanssa  Lekin arpajaisissa voittamansa palkinnon, päivä Merunlahden luontoseikkailukeskuksessa. Päivä oli varmasti monille mieleenpainuva, varsinkin hyppy 6m korkean huojuvan tolpanpäästä "tyhjään" ja kiinni trapetsista. Ammuttiin oikealla jousella eikä millään "kaaripyssyllä" ja otettiin miehistä mittaa Merun viisottelussa, lajeina mm. tulitikun heitto. Kiitokset myös isännille mukavasta ja hyvin järjestetystä päivästä.  
Vanhan tavan mukaan siellä palkittiin joukkueen sisäisillä palkinnoilla pelaajia:
Kauden hyökkäävin puolustaja Tony.
Kauden puolustavin hyökkääjä Tomi.
Kauden karvaaja Juho.
Kauden kehittyjä Arttu.
Kauden joukkuepelaaja Niklas K.

Myös perinteiden mukaan valmennus/huolto palkittiin, tällä kaudella palkitsemisen arvoiseksi asiaksi, valittiin monivuotinen työ joukkueen eteen.
Palkitut olivat:
Joukkueen vastuuvalmentaja Pertti "PK" Koivula, joka on 6 kautta "piiskannut" pelaajia niin urheilun harrastajiksi (ollut joukkueen oma jalkapallojoukkue, osallistuttu Lekin 24 tunnin hiihtoon, Canadan matka projekti, ym.)  kuin jääkiekkoilijoiksi.
Huoltajista  Mäkisen Mika, joka vuodesta toiseen on auliisti ja pyyteettömästi teroittanut pelaajien ja mv:n luistimet. Mottona voisi sanoa, että mikään joukkue ei pärjää ilman kunnon "teräviä".

Kauden aikana valkoiset pelasivat Hämeen D-94 AAA sarjassa , jossa pelasivat: Leki Valkoinen, Fortuna, Y-Tappara, Ilves Devils, Tappara North, Ilves Canadiens, Tappara West, NoPy, HeKi, Ilves Sharks, HPK Mustat, Tappara East, Kreipas Lydmanit, HPK Valkoiset, Kreipas Nurmiset.
Sarjapelejä pelattiin 20 peliä, joista voitettiin 17, 2 tasan ja 1 hävittiin.
Semifinaaleissa kohdattiin Ilves Devils , 5-2 ja 2-2, loppuottelussa vastaan tuli Y-Tappara joka voitettiin 11-3.

Kauden maalisuhde oli: 129-35

Siniset pelasivat Hämeen D-94 AA sarjassa, joss mukana olivat: Kisa-Eagles, Y-Ilves, Pelicans 2000, KPK, Leki Sininen, Kiekko-Karhut, VaPS, Hokkarit, RuoSKA, JLS, Koo-Vee, Ilves Boston, HauSi, EPIK 

Sarjapelejä kertyi 19 kpl, joista 11 voitettiin, 2 tasan ja 6 hävittiin.
Maalisuhde oli 96-56.

Joukkueiden yhteinen saldo koko kaudelta 66 peliä, joista 43 voittoa, 7 tasapeliä, 15 tappiota.
Maalisuhde 336-157.

Iso kiitos valmentajille ja huoltajille, jotka jaksoivat koko kauden pitää huolta joukkueesta ja kulkea sen mukana pelistä toiseen.

Sekä pelaajille jotka tekivät sen isoimman työn jäällä ja vanhemmille jotka jaksoivat kuljettaa ja kannustaa pelaajia.

 

Leki D-94 2006-07

 

Takarivi vas.: Huolt. Mäkinen Mika, jj Koskinen Juha, huolt. Nieminen Risto, Sjöström Aleksi, Kanerva Tuomas, Suvanto Kasimir, Lahtinen Eetu, Liesniemi Joel, Risula Eetu, valmentajat Länsirinne Pekka, Koivula Pertti, Haapala Markku, Joensuu Markku.

Keskirivi vas.: Joensuu Santeri, Tuupanen Simo, Reima Tony, Haataja Emma, Pinomäki Samuli, Nieminen Sami, Leivo Topias, Palm Niklas, Koivula Arttu, Rantanen Tuomas, Saviahde Jarno, Kyrkkö Niklas. 


Eturivi vas.: Haapala Henrik, Länsirinne Juho, Mäkinen Tomi, Koskinen Leo, Nieminen Juuso, Länsirinne Aleksi, Laamanen Teemu, Harjunniemi Lasse, Kuosmanen Teemu, Salmia Tatu.

 

                                      Kausi 2007-2008

Kausi Elokussa alkoi tavanomaisesti, alue ei ollut osannut taaskaan päättää montako ja missä joukkueessa saa olla YY-pelaajia tai tieto ei ainakaan ollut meille asti tullut. 

Elokuussa aloitettiin harjoittelu, osa pelaajista oli kuun alussa Orivedellä Talent Group leirillä.
Fortuna oli järjestänyt hienot puitteet leirille. Asuttiin vanhalla koululla ja siitä oli kohtuullinen matka hallille.
Pelaajat jotka olivat kotona pelasivat leirin aikana harjoitus ottelun HCK Salamat joukkuetta vastaan voittaen sen 6-2.
Leiriläiset pelasivat Forttunaa vastaan ja muistaakseni hävisivät.

Syksyllä pelattiin ya-pelejä vaihtelevalla menestyksellä., tuli takkiin niiltä jotka olisi pitänyt voittaa ja päinvastoin..
Syyskuussa Team joukkueen pelaajat kävivät Ruotsissa vastavierailulla Ulricehamnissa,  UIF:n vieraana turnauksessa -95 joukkueen kanssa.
-94AAA joukkue kävi Paimiossa Atria turnauksessa.

Kausi vedettiin läpi kahdella joukkueella. -94 AAA ja -93 Team. Alun perin oli tarkoitus pelata kahdella joukkueella -94 sarjoissa, mutta ilmoitus että vain ”kuolleen ruumiini” ylitse YY-pelaajat pelaavat muissa kuin -94 A sarjoissa sai joukkueen johdon ilmoittamaan toisen joukkueen -93 AA sarjaan. Näin varmistimme kaikille pelaajille pelipaikan. Jossain vaiheessa alue myönsi luvan YY-pelaajille pelata -94 AA sarjassa, tieto tuli niin myöhään joukkueen johdolle, ettemme nähneet järkeväksi taas muuttaa sarjaa. 

Oliko sitten järkevää lähteä pelaamaan -93 AA sarjaa joukkueella joka koostui 6 kpl -93, 6 kpl -94 ja 2 kpl -95 pelaajia., kun vastassa oli joukkueita joissa pelasi -92 YY- ja Y-pelaajia.. Omasta mielestäni oli, vaikka jotkut pelaajat vähättelivät keväällä joukkueen saavuttamaa hopeaa -93A sarjassa. Team -93 joukkueen pelaajat ovat kuitenkin tavallaan vuoden edellä -94 pelaajia, pelattuaan taklaus pelejä. Sanotaan myös, että kovat pelit on ne joista oppii.

Toisaalta kun miettii saavutusta ” hopea”, vastustaja joukkueiden (Y ja YY-92) kokoonpanoja vastaan, mielestäni se on hieno saavutus. Toivottavasti pelaajatkin miettivät asiaa niin, joissain vasta joukkueissa oli Y ja YY-pelaajia melkein saman verran kun meillä oli -93 syntyneitä joten hopea oli hieno saavutus.

-94 AAA joukkue sijoittui runko sarjassaan 2. tilalle ja sai välierissä vastaansa Tapparan Siniset, kahdella puhtaalla voitolla Leki pääsi loppuotteluun, jossa vastaan tuli Tapparan Oranssi. Tiukasti Leki puolusti edelliskauden mestaruuttaan, kahden maalin tappioasemasta noustiin tasoihin, mutta ajassa 42,53 Oranssit tekivät voitto maalin 4-3, lopun kova punnerruskaan ei tuonut tasoitusta, jolla olisi päästy vielä jatkoajalle.

Hieno saavutus kuitenkin Lekin -94 joukkueelle hopeaa, (2007 kultaa ja 2008 hopeaa alueen mestaruus oteluissa).

Valmennuksesta (joka ei ole niitä kiitollisimpia tehtäviä joukkueessa) on kauden aikana sinkoillut monia erilaisia mielipiteitä, mutta ainakin jos joukkueiden kauden saavutuksia (2 hopeaa Lekille) katsoo, jotain on Lekissä täytynyt tehdä oikeinkin. Taakse jäi Ilvestä ja Tapparaa molemmissa sarjoissa. 

Helmikuussa osa joukkueiden pelaajista kävi Canadassa pelimatkalla, matkalla kohdattiin todella kovia joukkueita. Canadan ja Pohjois-Amerikan rankin listoilla 3-8 sijoilla olevia -94 joukkueita.

Canadassa pelattiin 6 peliä, joista Lekin joukkue voitti 2.  

Kauden saldot:

-94 AAA sarjaotteluita 23 voittoja 15, tasan 1 tappioita 7, runkosarjan 2. sija.
Maalisuhde 83-53

Alueen -94 AAA mestaruus ottelusta hopeaa. 

-93 Team sarjaotteluita 23, voittoja 10 tasan 1, tappioita 12

Maalisuhde 90-109

Alueen -93 A mestaruus ottelusta hopeaa. 

Joukkueiden kauden päättäjäiset pidettiin 29.4.08 Mäyriän saunalla. Pidettiin frisbii+tikka kisa, paisteltiin makkaraa, rohkeimmat kävivät saunassa ja uimassa.
Palkittiin joukkuepalkinnolla seuraavat pelaajat:  

C-93
Kauden yllättäjä  Tuomas Kanerva
Kauden kikat       Teemu Reima
Kauden taistelija  Joel Liesniemi

D-94
Kauden kehittyjä  Aleksi Sjöström
Kauden kehittyjä  Topias Leivo
Kauden taistelija  Leo Koskinen

Lekin palkinnolla palkitut .

C-93
Hyökkääjä        Tony Reima
Puolustaja        Tatu Salmia
Rehtipelaaja     Kasimir Suvanto
 
D-94
Hyökkääjä       Santeri Joensuu
Puolustaja       Arttu Koivula 
Rehtipelaaja    Erik Nilsson

Aikansa kutakin sanoi pässikin, kun päätä leikattiin. 

Siispä lopuksi, kun nyt lopetan jj:n tehtävät, haluan kiittää kaikkia, vanhempia, valmentajia, huoltajia muistorikkaista vuosista, teimme ja koimme monia yhteisiä asioita ja turnauksia, jotka muistamme varmasti vielä vuosienkin kuluttua.

Kiitokset myös joukkueiden pelaajille, hienoista pelisuorituksista, mutta erityisesti haluan kiittää pelaajia todella hienosta käyttäytymisestä. Oltuani kanssanne vuosien varrella monilla turnausmatkoilla ja nähtyäni monia erilaisia joukkueita ja niiden käytöstapoja, sekä kuultuani monien joukkueiden ”sikailuista” pelimatkoillaan.
Minun on todettava, Te olette todella kiekkojoukkueen Pelaajia isolla P:llä. Pelaattepa tulevaisuudessa sitten missä tahansa, pitäkää lippu korkealla ja käyttäytykää yhtä fiksusti kuin tähänkin asti.

Vanha sanonta ”Itselleen sika kiusan tekee, kun ruuhensa kaataa” pätee myös kiekkojoukkueen käyttäytymisessä.

Jos sitten käy niin, ettei teistä isona tule kiekkoilijoita, niin käytöksellä, jota olette peli ja turnausmatkoilla osoittaneet keräätte ”pisteet kotiin” ja tulette menestymään elämässä.

jj Jussi

 

 

 

 

Leki D-94 ja C-93 2007-2008

Takarivi vas.:  jj Koskinen Juha, valm. Länsirinne Pekka, ja Koivula Pertti, huolt. Nieminen Risto ja Lahtinen Pentti, valm. Haapala Markku,

Keskirivi vas.: valm. Nieminen Sirpa, Koivula Arttu, Suvanto Kasimir, Leivo Topias, Kuosmanen Teemu, Haataja Emma, Nieminen Sami, Tuupanen Simo, Sjöström Aleksi, Saviahde Jarno, Kanerva Tuomas, Nilsson Erik, Reima Tony, Rantamo Niklas, Mäkinen Tomi, Lahtinen Eetu.


Eturivi vas.:Nilsson Henrik, Liesniemi Joel, Kyrkkö Niklas, Nieminen Juuso, Rantanen Tuomas, Salmia Tatu, Länsirinne Juho, Reima Teemu, Haapala Henrik, Joensuu Santeri, Pinomäki Samuli.

Edessä vas.: Koskinen Leo, Eemeli Salokannas

 
 © 2004 Lempäälän Kisa ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu