Raunion blogi
Seuran esittely
Tapahtumakalenteri
Materiaalisalkku
Liikuntakoulu
Palaute
Luistelukoulu
Salivuorot
 Pelisäännöt

 

 

LEMPÄÄLÄN KISAN JÄÄKIEKKOJAOSTON INFO JA

SEURAN SISÄISET PELISÄÄNNÖT

 

ESIPUHE

Tämän kirjasen tarkoitus on antaa ohjeita ja sääntöjä jo mukana oleville ja uusille Lempäälän Kisan jääkiekkotoimintaan mukaan tuleville pelaajille ja vanhemmille.

Uskomme, että yhteisesti hyväksytyt pelisäännöt helpottavat kaikkien toimintaa ja antavat kaikille osapuolille varmuuden oikeudenmukaisista menettelytavoista urheilullisissa, taloudellisissa ja hallinnollisissa asioissa.

Kirjasessa annetaan tietoa lekiläisestä tavasta toimia, kuvaillaan joukkueen toimihenkilöiden tehtävät ja kerrotaan mikä on vanhempien rooli harrastuksessa.

Pelisäännöillä on tarkoitus luoda sekä joukkueelle että lasten vanhemmille tavoitteet ja pää- määrät, joita noudattamalla tiedämme lapsemme saavan harrastuksen kautta normaaliin arkeen hauskaa ja haasteellista vaihtelua – onnistumisen elämysten kautta.

Toivomme, että tämä ohje selkeyttää Kisa jääkiekkojoukkueiden toimintaa ja auttaa LeKiä säilyttämään asemansa Lempäälässä arvostettuna kasvattajana ja arvokasta nuorisotyötä tekevänä urheiluseurana.

 1.             TOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET

 1.1 PÄÄMÄÄRÄT

Tarjota kaikille lempääläisille ja lähialueiden lapsille ja nuorille mahdollisuus jääkiekon harrastamiseen LeKissä.

Jääkiekkotoiminnan kautta päämääränä on kasvattaa nuorista reippaita, yhteiskuntakelpoisia ihmisiä.

Päämääränä on myös antaa pelaajille mahdollisuus kehittyä jääkiekkoilussa mahdollisimman pitkälle omien halujen ja taitojen mukaan.

1.2 PERIAATTEET

Toiminnassaan LeKin jääkiekkojaosto toimii Jääkiekkoliiton Nuori Suomi ohjelman mukaisesti ottaen kaikki harrastajat tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti huomioon.

Useimmille jääkiekko on vain yksi harrastus. Lasten maailmaan kuuluu parhaimmillaan urheilunohella myös muita mielenkiinnon kohteita.  Jääkiekon harrastaminen ei saa olla lapselle koulunkäynnin lisäksi toinen työ, jossa on pakko käydä.

Tasavertaisuus tarkoittaa, että kaikki tuntevat kuuluvansa ryhmään ja saavat osallistua täysi- painoisesti. Kaikkia kohdellaan yksilöinä ja jokainen saa osakseen huomiota, kannustusta ja opastusta.

Vilttiketjut eivät kuulu tasavertaiseen urheiluun eivätkä LeKin toimintaan.

Lasten liikunnan perusta on leikki. Niin kauan kun harrastaminen on kivaa, harrastajiakin riittää. Kun hauskuus loppuu, loppuvat harrastajatkin.

  

2.                LEMPÄÄLÄN KISA RY:N ORGANISAATIO

             

                        VUOSIKOKOUS

                                            

                        JOHTOKUNTA                                                 TOIMINNANJOHTAJA

                                                                                            MUUT TYÖNTEKIJÄT

  

                        JÄÄKIEKKOJAOSTO                                        MUUT JAOSTOT

                        JOUKKUEET

 

Seuran vuosikokous valitsee johtokunnan, joka on seuran käytännön toimintaa pyörittävä elin. Johtokunta palkkaa seuralle mahdolliset työntekijät.

Syyskokous vahvistaa myös seuran toiminnassa olevat lajit vuosittain.

 

3.                                  LEMPÄÄLÄN KISAN  

                        JÄÄKIEKKOJAOSTON ORGANISAATIO

                                                 JÄÄKIEKKOJAOSTON
                                                 VUOSIKOKOUS

                                                   

 JAOSTON HALLITUS                                TOIMINNANJOHTAJA
    (1+6)

                                                             VALMENNUSPÄÄLLIKKÖ

 

 JÄÄKIEKKOVALIOKUNTA
 (edustus joka joukkueesta)

        

  JOUKKUEET

 

Jääkiekkojaosto on yksi Lempäälän Kisa ry:n jaostoista. Jääkiekkojaoston vuosikokous valitsee jääkiekkojaoston hallituksen.

Jääkiekkovaliokunta kokoontuu kerran kuukaudessa ja siihen kuuluu yksi edustaja jokaisesta joukkueesta sekä eri vastuuhenkilöt.

  

4.                                TALOUS

4.1. PERIAATTEET

Jääkiekkojaoston talous koostuu sekä jaoston taloudesta että joukkueiden omasta taloudesta.Jaoston ja joukkueiden kirjanpito yhdistetään tilikausittain Lempäälän Kisa ry:n kirjanpitoon ja käsitellään normaalisti seuran virallisissa kokouksissa. Kisa ry:n tilikausi on 1.1.-31.12.

Koska jääkiekkokausi jakaantuu kahdelle eri tilikaudelle, tekee jääkiekkojaosto oman, epä- virallisen tilinpäätöksen kausittain.

4.2. JAOSTON BUDJETTI

Jaoston talous käsittää menopuolella mm:

- joukkueiden jäävuoromaksut sovitulta ajalta

- erotuomarimaksut

- sarjamaksut

- toimistomaksut

- pelipaidat

- sovitut maalivahdin varusteiden hankinnat

 

 Jaoston tulopuoli koostuu mm:

- seuramaksuista jaostolle

- talkoilla hoidettavasta kahviomyynnistä

- mainosmyynnistä kaukaloon ja jäähalliin

- jaoston liiketoiminnasta

- Lempäälän kiekkoilun tuki ry:n avustuksista

- muista erikseen päätettävistä projekteista

4.3. JOUKKUEEN BUDJETTI

Joukkueiden budjetti käsitellään vanhempainkokouksessa ja siihen kuuluvat mm:

- pelimatkakustannukset

- varustehankinnat

- omien jäävuorojen hankinnat

- turnaukset

- leirit

- saunaillat, päättäjäiset

- jaoston joukkueelle/pelaajalle päättämät velvoitteet

  sekä jaostolle maksettava vuosittain päätettävä seuramaksu.

4.4. JOUKKUEEN PANKKITILIN KÄYTTÖOIKEUS

Joukkueen pankkitilin käyttöoikeudesta päättää vanhempainkokous ennen Kauden alkua pidettävässä kokouksessa.

 4.5. HANKINNAT SEURAN/JOUKKUEEN NIMISSÄ

Jääkiekkojaoston nimiin varuste ym. hankinnat tekee varustevastaava tai muu jaoston hallituksen tehtävään nimeämä henkilö. Mikäli joukkueen toimihenkilöt tai vanhemmat hankkivat tavaraa laskuun, he tai joukkue vastaavat siitä henkilökohtaisesti.

Jaosto ostaa maalivahdeille:

- maalivahdin säärisuojat

- rintapanssarin

- kilven ja räpylän

- mailat

Muut varusteet maalivahdin vanhemmat hankkivat muiden pelaajien tavoin.

4.6. JOUKKUEEN RAHAT JA OMAISUUS

Kaikki joukkueen rahat ja omaisuus, jotka on maksettu, kerätty tai hankittu talkoita tekemällä on seuran omaisuutta, joka on joukkueen käytössä.

4.7. MAINOSTEN HANKINTA

4.7.1 KAUKALO- JA SEINÄMAINOKSET

Jaosto myy keskitetysti mainospaikat jäähallin seinille ja kaukaloon. Joukkueen halutessa myydä ko. mainospaikan, siitä voidaan tehdä sopimus erikseen jaoston kanssa.

4.7.2 LEKI - HOCKEY KAUSIJULKAISU

Vuosittain tehtävään kausijulkaisuun joukkueiden vanhemmilla on mahdollisuus myydä mainoksia. Jaoston hallitus päättää vuosittain joukkueen jaostolle julkaisun teosta maksettavan summan suuruuden.

4.7.3 PELIASUMAINOKSET

Jaoston hallitus voi päättää kaikkien joukkueiden pelipaitoihin tulevista mainoksista. Joukkueet voivat myydä vain jaoston hallituksen hyväksymiä mainoksia peliasuihin. Mainos ei saa olla hallituksen myymän mainoksen kilpailevalta yritykseltä.

4.8. KIRJANPITO              

Joukkueiden kirjanpito pidetään jaoston hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Joukkueiden kirjanpito yhdistetään jaoston kirjanpitoon tilikausittain.

Joukkueiden tulee tehdä epävirallinen tilinpäätös kuitenkin pelikauden jälkeen 31.5. tilanteen mukaan.

Jääkiekkojaoston kirjanpito yhdistetään Kisa ry:n kirjanpitoon tilikausittain.

 

5.                           JOUKKUEEN TOIMINTA

5.1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT

5.1.2 VALMENTAJA

Joukkueen vastuuvalmentaja vastaa joukkueen urheilullisesta toiminnasta.

Valmentajat valitsee jääkiekkojaoston hallitus.

Valmentajan tavoitteet:

- säilyttää lasten innostus lajiin

- auttaa jokaista ohjattavaa kehittymään

- löytää jokaisesta ohjattavasta hyvää

- antaa onnistumisen elämyksiä jokaiselle

- kannustaa nuoria itsenäiseen ajatteluun ja omatoimiseen tekemiseen

 Valmentajan tehtävät:

- laatii valmennus- ja kilpailusuunnitelman

- laatii toimintasuunnitelman yhdessä joukkueenjohtajan kanssa

- vastaa joukkueen harjoittelusta ja peluuttamisesta

- antaa urheilullinen ja kasvatuksellinen esimerkki

- osallistuu seuran järjestämiin koulutuksiin

- vastaa joukkueen kurinpidosta yhdessä muun johtoryhmän kanssa

5.1.3 JOUKKUEENJOHTAJA

Joukkueenjohtaja toimii joukkueen ylimpänä toimihenkilönä taloudellisissa ja hallinnollisissa asioissa.

Joukkueenjohtajan valitsee jääkiekkojaoston hallitus.

Joukkueenjohtajia voi olla kaksi, jotka sopivat työnjaosta keskenään.

 Joukkueenjohtajan tehtävät:

- laatii  toimintasuunnitelman yhdessä vastuuvalmentajan kanssa

- laatii joukkueen budjetin ja vastaa sen toteutumisesta

- hyväksyy joukkueen laskut ja laatii joukkueen tilinpäätöksen yhdessä mahdollisen rahastonhoitajan kanssa

- edustaa joukkuetta jääkiekkovaliokunnan kokouksissa ja jääkiekkojaoston vuosikokouksessa

- organisoi yhdessä vanhempainryhmän kanssa joukkueen varainhankinnan   ja muun vanhempien toiminnan

- vastaa joukkueen talkoovuorojen jakamisesta ja toteutumisesta

- vastaa ja organisoi joukkueen peleihin liittyvän toiminnan

- vastaa yhdessä valmentajien ja huoltajien kanssa joukkueen kasvatuksesta  ja käyttäytymisestä

- toimii matkanjohtajana ottelu- turnaus- ja harjoitusmatkoilla

- vastaa jaoston hallituksen päättämistä joukkuetta koskevien päätöksien toteuttamisesta

- varmistaa joukkueelle jaettujen jäävuorojen ja otteluiden kellonajat annettujen ohjeiden mukaisesti

5.1.4 HUOLTAJA

Joukkueen huoltaja toimii joukkueenjohtajan alaisuudessa ja toteuttaa  vastuuvalmentajan ja varustevastaavan antamia ohjeita

 Huoltajan tehtävät:

- vastaa joukkueen varusteista ja huoltotoiminnasta

- huolehtii joukkueen varustehankinnoista yhdessä joukkueenjohtajan kanssa

- opastaa pelaajia varusteiden huollossa ja hankinnassa

- vastaa joukkueen lääkintähuollosta

- vastaa yhdessä joukkueenjohtajien ja valmentajien kanssa joukkueen kasvatuksesta ja käyttäytymisestä

5.2.  JOUKKUEEN KOKOAMINEN

Tavoitteena on, että kaikki halukkaat pelaajat pääsevät mukaan Lempäälän Kisan jääkiekkotoimintaan. Joukkueiden yhdistämisestä ja kokoamisesta ongelmatilanteissa päättävät joukkueen vastuuvalmentaja ja joukkueenjohtaja yhdessä jaoston hallituksen kanssa.

Pyrkimyksenä on saada vähintään yksi joukkue jokaiseen ikäluokkaan A-G-Junioreissa.

Nuorimmille on toimintaa luistelukoulussa.

5.3.  VANHEMPAINKOKOUS

Joukkueen ensimmäinen vanhempainkokous tulee pitää heti kauden alussa.

Kokouksessa käsitellään mm. seuraavat asiat:

- joukkueenjohtajien tehtävien vahvistaminen

- huoltajien valinta

- valitaan joukkueen tilinkäyttäjä(t)

- toimintasuunnitelman käsittely

- harjoitus- ja kilpailusuunnitelma käsittely

- joukkueen jäävuorot

- joukkueen budjetin käsittely

Vanhempainkokous kutsutaan koolle aina tarpeen vaatiessa.

5.4.  SARJATOIMINTA

Kisan joukkueet osallistuvat Jääkiekkoliiton Hämeen alueen järjestämiin sarjoihin. Sarjoihin ilmoittautuminen tapahtuu seuran toimiston kautta. Joukkueet ilmoitetaan sille sarjatasolle, jonka joukkueen johto ja jaoston hallitus päättävät yhteistyössä Hämeen aluepäällikön kanssa.

5.5   JÄÄHARJOITTELU

Joukkueiden viikoittainen jäävuorokiintiö päätetään vuosittain jääkiekkojaoston vuosikokouksessa.

Jääkiekkojaoston kustantamien jäävuorojen aloitus- ja lopetusajankohta päätetään samoin vuosikokouksessa.

Kisan jääkiekkojaoston ja Lempäälän Jäähalli Oy:n välillä tehdyn sopimuksen mukaiset jäävuorot jaetaan joukkueille em. kiintiöiden suhteessa kuitenkin niin, että joukkueiden sarjaottelut jaetaan ensin jaoston jäävuoroista.

Jääkiekkojaoston hallitus nimeää kausittain jäävuorojen jakajan.

 

6.                            VANHEMPIEN ROOLI

Joukkueen toiminnan kannalta vanhempien rooli taustatyöntekijänä on korvaamaton.

-  tärkein tehtävä on kantaa vastuu lapsensa hyvinvoinnista

-  olla vaikuttamassa kauden alussa joukkueen ohjelmaan, talouteen ja tavoitteisiin ja antamalla tämän jälkeen työrauha vetäjille

- osallistua toimitsijakoulutuksiin ja hoitamalla joukkueen ja seuran päättämät talkootyöt

- lasten urheilussa vanhempien tulee olla 5 K:n säännöissä mukana:

- väsymättöminä Kannustajina

- kärsivällisinä Kasvattajina

- tukea antavina Kouluttajina

- uhrautuvina Kuljettajina

- toiminnan Kustantajina

 

7.                            URHEILUTOIMINTA

7.1. LUISTELUKOULU

Luistelukoulu on tarkoitettu lähinnä alle kouluikäisille tytöille ja pojille. Kerran viikossa viikonloppuisin kokoontuvassa luistelukoulussa opetellaan luistelun alkeita leikin ja musiikin avulla. Alkuvaiheessa lapsella on hyvä olla jäällä mukana toinen vanhemmista tai vanhempi sisarus.     

7.2. G – D -JUNIORIJOUKKUEET

Joukkueiden muodostaminen

Joukkueet muodostetaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan Kisan jääkiekkotoimintaan. Varsinkin pienellä kentällä pelaavat ikäluokat voivat olla pelaajamäärältään pienempiä ja rinnakkaisjoukkueita voi olla useampia.

Rinnakkaisjoukkueet eivät ole tasojoukkueita.

Ohjaustoiminta

Valmentajat pyrkivät kehittämään kaikkia joukkueen pelaajia tasapuolisesti.

Toiminta on leikkimielistä ja tapahtuu lasten ehdoilla.

Harjoittelun painopistealueina ovat henkilökohtaisten taitojen kehittäminen ja sosiaalinen kasvatustyö.

Valmentajat toimivat Nuori Suomi –hengen mukaisesti ja ovat käyneet liiton koulutuksen.

 Jääharjoittelu

Seura osoittaa joukkueille jäähallivuorot. Pääosa G – E –junioreiden harjoituksista on yhteisharjoituksia toisen joukkueen kanssa.

 Leijonaliigaa pelaavat joukkueet myös harjoittelevat pääosin puolella kentällä.

Osa jäävuoroista on ns. aikaisempia iltapäivävuoroja.

Olosuhteiden mukaan joukkueet käyttävät myös ulkokenttävuoroja harjoitteluun.

Pelaaminen

Joukkueet osallistuvat Jääkiekkoliiton Hämeen alueen sarjoihin siitä ikä-luokasta lähtien kuin alue niitä järjestää. Nuoremmat ikäluokat osallistuvat yhteistyöseurojen järjestämiin sarjoihin.

Peluuttaminen

Junioripelaajia peluutetaan koko kauden ajan mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Harjoituksista poissaolo ei saa olla este pelaamaan pääsemiseen näissä ikäluokissa. Pelaajia kierrätetään eri pelipaikoilla kauden aikana.

Poissaoloista ilmoittaminen

Pelaaja on velvollinen ilmoittamaan poissaolostaan joukkueen tapahtumasta niin pian kuin se on mahdollista. Ilmoittaminen tapahtuu joukkueen vastuuvalmentajalle tai kuten joukkueen omissa pelisäännöissä on sovittu.

7.3. C – A  -JUNIORIT JA EDUSTUSJOUKKUE

Joukkueen muodostaminen

Pyritään löytämään pelipaikka kaikille halukkaille pelaajille. Joukkueen johtoryhmä yhdessä jaoston hallituksen kanssa päättää lopullisesti joukkueen nimeämisestä.

Ensisijalla joukkueeseen ovat jo toiminnassa mukana olevat ja omalla paikkakunnalla asuvat pelaajat.

Ohjaustoiminta

Harjoittelun painopistealueina ovat henkilökohtaisen tekniikan ja taktiikan sekä joukkuetaktiikan ja eri pelitilanneroolien kehittäminen.

Jääharjoittelu

Seura osoittaa joukkueille jäävuorot. Osa vuoroista voi jääajan puutteen vuoksi olla ns. myöhäisvuoroja.

Pelaaminen

Joukkueet osallistuvat Jääkiekkoliiton tai Hämeen alueen järjestämiin sarjoihin ja niiden karsintasarjoihin.

Peluuttaminen

Joukkueiden peluuttamisesta vastaa joukkueen valmentaja.

Poissaoloista ilmoittaminen

Pelaaja on velvollinen ilmoittamaan poissaolostaan joukkueen tapahtumasta joukkueen itsensä sopimalla tavalla.

 

8.                            TAVOITTEET LEKISSÄ

8.1. G – C –JUNIORIT

Kasvatukselliset tavoitteet

- pohjan luominen urheilullisille elämäntavoille

- tupakoimattoman ja päihteettömän elämäntavan omaksuminen jo nuorena

- itsetunnon kohottaminen

- osaamisen lisääminen

- yksilöllisyyden huomioiminen

- ryhmässä toimimisen oppiminen

- sosiaalisuuden kehittäminen

- yhteisten sääntöjen noudattaminen

- koulunkäynnin tärkeyden korostaminen

Urheilulliset tavoitteet

- LeKissä noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton ohjeita eri ikäluokille opetettavista lajikohtaisista asioista.

- G – E junioreilla pääpaino on henkilökohtaisten lajitaitojen oppimisessa ja  liikuntaominaisuuksien monipuolisessa kehittämisessä

- luoda pohja pelaajan kehittymiselle jääkiekkoilijana niin pitkälle kuin omat   taidot ja halut riittävät

8.2 B – A –JUNIORIT JA EDUSTUSJOUKKUE

Tavoitteet

- urheilullisten ja terveiden elämäntapojen jatkaminen myös aikuisuuteen siirryttäessä

- harrastuksen jatkuminen ja pelaajan kehittyminen lajissa ilman täyspainoista keskittymistä pelkästään jääkiekkoiluun

- olla esimerkkinä nuoremmille LeKin junioreille niin kaukalossa kuin sen   ulkopuolellakin

- fyysisten ja henkisten ominaisuuksien kehittäminen

- joukkuepelin vaativien ominaisuuksien kehittäminen

 

9.                          PELAAJAN SIIRTYMINEN

9.1. SIIRTYMINEN TOISEEN SEURAAN TAI LOPETTAMINEN

Pelaajan siirtyessä toiseen seuraan tai lopettaessa harrastuksensa on pelaaja velvollinen palauttamaan kaikki joukkueen tai jaoston varoilla yhteisesti ostetut varusteet.

Kaikki maksetut tai talkoilla kerätyt rahat, kausijulkaisuun tai peliasuihin kerätyt mainosrahat ja omaisuus jäävät seuran/joukkueen tilille.

Virallisen siirtopaperin allekirjoittaa vain hallituksen siihen nimeämä henkilö.

9.2.  SIIRTYMINEN TOISEEN LEKIN JOUKKUEESEEN

Jos siirtyminen tapahtuu kauden loputtua selvitetään joukkueen tilinpäätöksen yhteydessä  pelaajan hyväksi mahdollisesti kuuluvat varat ja ne siirretään uuden joukkueen tilille. Jos siirtyminen tapahtuu kesken kauden, arvioidaan mikä summa maksetuista rahoista on käytetty joukkueen toimintaan ja mikä summa siirretään uuden joukkueen tilille.

9.3.  JOUKKUEEN HAJOAMINEN TAI JAKAUTUMINEN

Mikäli joukkueen toiminta loppuu, kaikki joukkueen tilillä olevat varat ovat seuran omaisuutta  eikä varoja voi siirtää yksityishenkilön tilille. Joukkueen toiminnan loppuessa tiliasiat käydään läpi jaoston hallituksen kanssa.

Mikäli joukkue jakaantuu kahteen tai useampaan uuteen joukkueeseen, joukkueen tilillä olevat varat siirretään pelaajien lukumäärän suhteessa uusien joukkueiden tileille.

 

10.                       ONGELMIEN RATKAISEMINEN                

Kaikissa LeKin jääkiekkoiluun liittyvissä ongelma-asioissa ylimpänä ratkaisuelimenä on jääkiekkojaoston hallitus. Asiat pyritään kuitenkin aina selvittämään ensin joukkueen sisällä.

 

11.                     SINETTISEURAN PELISÄÄNNÖT

- seurassa otetaan huomioon jokainen lapsi ja nuori

- junioritoiminnassa pidetään mielessä kasvun ohjaus ja monipuolisuus

- seuran johto on informoitu Nuori Suomi ohjelmasta

- seuralla on ongelmanratkaisuelin

- lasten vanhemmat on informoitu Nuori Suomi ohjelmasta

- ohjaajina ja valmentajina toimivat Nuori Suomi ideologian mukaisen koulutuksen saaneet henkilöt

-  seuralla on ohjaajien ja valmentajien motivointi- ja jatkokoulutusjärjestelmä

-  seuralla on Nuori Suomi –materiaalit käytössä

 

 

 

 

                     

     

 

                     

 

                                             

 

 

.

 

 

 

 
 © 2004 Lempäälän Kisa ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu