******* Kausikatsaus 2/4 kirjoitettu 2.1. 2007 ********
Vuosi 2006 paketissa
Tätä tarinaa eli hienosti sanottuna toista kvartaalikatsausta kirjoitettaessa ulkona lotisee vesi ja maa on musta. Onneksi kaamea kaamos ei lentopalloon tai ainakaan sen pelipuitteisiin juurikaan tunnu. Pelipuitteethan Lempäälässä on tällä hetkellä kiitettävät, kun vielä salivuorojen herra ylijakaja saisi jaettua vuoroja niin, että jonkinlainen tasavertaisuus niistä olisi löydettävissä. Olkoon se kaino uuden vuoden toivomus.
Tässä vaiheessa raketit on myyty – hyvä tulos taas kerran KIITTI TALKOOLAISET – ja sarjat ovat talvitauolla. Kisan ykkönen on kolmossarjassa ykkösenä tai kakkosena, riippuu sarjataulukon pitäjästä. Ihan tässä virallisessa liiton versiossa ollaan kakkosena, Lento-64:llä on pikkupisteissä pieni etuasema. II-joukkue on yhdellä tappiollaan sarjakolmosena, pelejä on muutama syksyltä rästissä.
Eli syksy meni loppuun asti hyvin, kuten avauskatsauksessa pohjustettiinkin. Porukoilla on hyvä henki päällä ja onneksi nuppilukukin on peleihin riittänyt. Pelaajien haalimiseen ei ole tarvinnut isommin ryhtyä.
Kolmossarjassa kolme peliä eräsuhteella 9 – 1!
Myöhäissyksyllä Kisa oli kolmosessa tulessa kolmesti. Vanhan vainoojan Toijalan Valppaan kotiluolasta tuli puhdas 3 – 0-voitto. Avauserässä Valpas oli unessa, mutta virkistyi sittemmin taistelemaan konkareittensa Koiviston Tappuran ja Haapakosken Jukan johdolla.
Toijalassa Korkolan Pasi oli pelivireessä passarin tontilla, mutta myös Virtasen Jani aloitti kolmen pelin tehoputkensa Valpas-pelissä. Vaikka alla oli edellisillan "Siipipartyt", niin ei voitto ollut uhattuna missään vaiheessa.
YPa Ylöjärveltä kuuluu sarjaan pudottautujat, sillä vielä viime vuonna sakki pelasi ykkösessä, mutta tiputtautui kaksi pykälää alemmas. Lempäälään pääsi mukaan tasan kuusi ylöjärveläistä, joista muutama oli jo konkarikaartiin kuuluvia.
Kisa rullasi kaksi erää vahvasti, takkusi yhden, mutta voitti pelin suvereenisti 3 – 0. Mikko Kurkioja pelasi kauden parhaan pelinsä, Marko Korvenaho oli yypeenä myös hyvä. Ja, kuten mainittu Jani V. tappoi sekä verkolta että kolmesta hyvillä tahoilla.
Lamminpään Korpi otti Lempäälässä nimiinsä avauserän asenteeltaan lepsulta Kisalta, mutta siitä kimpaantuneena Kisa vei kolme seuraavaa eikä LaKosta ollut edes vikisijäksi. Tulos siis 3 – 1.
Iso-Jii Tulonen pelasi sääntöjen salliman pelinsä ykkösessä, alla oli kaksi alemman sarjan peliä. Kyllä "Sabo" pelimies on, ei sitä 45 ikävuotta muuksi muuta. Kevät näyttää, millä sarjatasolla mies kautensa päättää…
Mestaruussarjassa siirtojen sumaa
Pykälää alempana eli Lounais-Suomen aluemestaruussarjassa on käynyt niin kuin vähän pelättiin: pelejä siirtyy roppakaupalla. Vaikka Kisa II pyysi Jyryltä paikallispelin siirtoa, suurin ongelma on lounaisen alueen porukoilla, millään ei tahdo löytyä Pirkanmaalta sellaista pelipäivää, joka heille sopisi.
Kisa pelasi marraskuisena sunnuntaina Sääksjärvellä Valkeakosken HSV:tä vastaan ja hävisi 1 – 3.
Selityksiäkin moiselle tulokselle löytyi, mutta urheiluseuran nettisivulla sellaisia ei parane esittää. Riittää, kun toteaa, että moisella pelikunnolla ei otteluita voi voittaa. Piste.
Turun läänin Koskelle Kisa sai kokoon kuusi miestä ja mukana oli Tulosen Jussikin. Sääli Kosken Kaiun nuoria pelaajia: 45 minuuttia ja peli oli pulkassa. Huonoin homma oli, kun peliä seuranneet Kaiun toisen sakin äijät tekivät Kisan otteista johtopäätöksen ja peruuttivat Lempäälän-visiittinsä.
Someron Pallo sai itsenäisyyspäivän aattona biorytmeilleen sopivan pelipäivän ja tulivat Hakkariin. Alle tunti ja homma puhallettiin poikki Kisan 3 – 0-voitoksi. Kaksimetriset koljatit Jykä Kilpinen ja Jii Tulonen olivat Someron kokeneille pelureille kauhun miehet.
********** Syksy 2006 **********
Ensimmäisen kvartaalin pelimaistelut, kirjoitettu 14. marraskuuta
LeKi avannut sarjapelit terävillä otteilla
Lempäälän Kisan nettisivustolla on tällä kaudella käytössä sellainen tapa, että miesten joukkueiden edesottamuksia ruoditaan neljännesvuosittaisissa katsauksissa – sanotaan niitä suurbusineksen mukaisesti kvartaaleiksi. Seuraavilla riveillä maistellaan syyskierroksen alkupuolta, joulun jälkeen mitataan puolimatkan krouvin makuja, helmikuussa asetetaan rima loppupeleille ja maalis-huhtikuussa niputetaan kausi. Kisan kausi mallia 2006 – 07 starttasi oitis paljon mukavammissa tunnelmissa kuin edellissesonki. Lieneekö siihen osasyynä se, että lentiksen puuhamiehillä ei ollut muita lajikiireitä, kuten oli vuosi sitten vai se, että ryhmiin rämiin liittyi muutama uusi kasvo laajentamaan joukkojen määrää. Tällä kaudella nuppiluku sekä 3-sarjajoukkueessa että aluesarjajoukkueessa (ex-4-sarja) on suurempi kuin vuosi sitten, mikä helpottaa peleihin lähtöä. Yksi poissaolo ei ole onneksi maailmanloppu, vaan sakit saadaan kokoon satunnaisista poissaoloista huolimatta. Ykkösjoukkueen koostumushan muutti viime kaudesta niin, että Korkolan Pasi ja Korvenahon Marko palasivat vuoden tauon jälkeen sakkiin ja liberoksi löytyi Jarmo "Patu" Rantanen suoraan Vesilahden Visan talvisarjasakista. Sivuun jäivät Iso-Jii Tulonen ja Strengellin Pertti, molempia odotellaan kauden mittaan ainakin II-joukkueen vahvuuteen. Kakkoseen uutena tuli seiväshypyn ex-Suomen ennätysmies (573!!!!) ja kaksinkertainen olympiakävijä Asko Peltoniemi. Kun viime joululta sakkiin saapuneet Sarenin Artsi ja Honkakunnaan Timo onneksi jatkavat porukassa, näyttää reservienkin nuppiluku hyvää, vaikka Huurneen Jani onkin syksyn ajan hoidellut pienoista tyttövauvaansa (onnea-onnea-onnea).
Kisa kolmosessa piikkipaikalla
Kolmossarjassa on tätä kirjoitettaessa käyty neljä peliä seuraavin tuloksin: Lamminpään Korpi – Kisa 1 – 3, Kisa – Lento-64 1 – 3, Pirkkalan Viri II – Kisa 2 – 3 ja Kisa – Pälkäneen Lukko 3 – 0. Näillä tuloksilla Kisa johtaa tynkäsarjaa tasapisteissä Lento-64:n kanssa. Tosin sarjasta näyttää tulevan ennätysmäisen tasainen, jokainen seitsemästä sakista on avannut pistetilinsä. Lamminpäässä pelattu sarja-avaus sujui alussa jännityksen merkeissä. Semminkin, kun rivistöstä puuttuivat iloiset nelivitoset Iso-Jii ja Pertti ja Kurki-Mikkokin istuskeli vaihtopenkin vasemmassa laidassa. Mutta, kun Kisa sai pelinsä toisessa erässä rullaamaan, tippui LaKio kyydistä kuin entinen eno veneestä. Terhon Mika syötteli hyppyleijoillaan lukemattomasti pisteitä. Rantasen Patu otti debyytillään hienon otteen liberon roolistaan. Penkkikoutsi Leinosen Petteri sai nojailla rauhassa: LaKo sai keskimäärin 15 pinnaa per erä häviämissään erissä. Lento-64 on konkarisakki ja kun Kisa "joutui" pelaamaan pitkällä kentällä kotiavauksensa, oli Lento siihen kaikin puolin valmiimpi. Liikuntatoimenjohtajahan ei suuressa viisaudessaan Kisalle pitkän salin treenivuoroa antanut – väärä keskusliitto vissiin suurimpana syynä – niinpä aloitusten nostoissa sekä omissa syötöissä kisalaiset olivat kuin orvot pirut Sääksjärven markkinoilla. Kun avauserä lipsui Lennolle lukemin 24 – 26, ei Kisa oikein tsemppiä yhdestä erävoitosta huolimatta saanut. Uusinokan Kari oli pateripelin ykkönen. Pirkkalassa Kisa pelasi jälleen kerran samoja tuttuja kavereita vastaan, jotka tahkoavat sekä 2- että 3-sarjaa. Vähän tökkimiseksi Kisan peli naapurikunnassa meni, mutta passari Osku Paavola hoiti tarpeeksi passeja "Tyrvään Teräskädelle" eli Karille, joka mätti niitä menemään nuoruutensa kyllyydestä. Viides erä roimasti 15 – 8 Kisalle. Pälkäneen Lukko on lohkon mediaseksikkäin sakki. Lukon kotisivujen lennokkaat tarinat leviävät Hotsportin kautta ympäri Suomea. Kannattaa poiketa lukemassa, moni lempääläinenkin löytää J.Perkiön mestarin kynän tuotteesta itsensä. Pelillisesti Lukko oli avauserää lukuun ottamatta surkea. Ei noussut, ei kuollut, ei ollut tsemppiä. Niillä eväillä ei lentispeliä voiteta millään sarjatasolla. Sormeensa haavan kiskaissut Pasi Korkola oli kirjurina ja laski fyysikon tarkkuudella, että päätöserässä Lukko olisi vanhalla pistelaskulla jäänyt lumierään!! Nyt sentään Kisa teki tössejä 11 pisteen edestä Lukolle. Kiva oli nähdä, kuinka pallot nousivat lattianrajasta ja jatkohyökkäykset pistettiin juonikkaasti parkettiin. Niistä plussia etenkin Markolle ja Mikalle, puolustuksista Patulle. Keskimiehinä olivat Harri "Montoya" Montonen ja Jani "Valssi" Virtanen, ja kyllä hyvin hommat sujuivat. Ei yhtään hyökkäysvirhettä ja monta torjuntaa.
Mestaruussarjassa vain voittoja
Kisan kakkostiimi pelaa siis sarjakummajaista nimeltä Lounais-Suomen aluemestaruussarja!! Hieno nimi sarjalla ja puolet pidempiä pelireissuja kuin 3-sarjassa, aina Loimaata, Someroa ja TL Koskea myöten. Ei siinä mitään, kyllä Kisa matkustaa, mutta lounaisen Suomen sakkien matkustusvalmius taitaakin olla ihan toista – ainakaan Somero eikä Loimaa saanut sakkejaan kokoon Lempäälän-reissuille. Sarja alkoi Toijalassa, jossa vastassa oli Valppaan II-joukkue. Koska vastustajaa ei urheilussa sovi mollata, sanotaan nätisti, että Valppaan kuviot olivat kesäterässä. Avauserässä syntyi peliä, 2. ja 3. erissä ei. Asko Peltoniemi teki lentisdebyyttinsä Kisassa ja heilui keskipelaajana kuin raivo härkä. Ja Leskirouvassa pidettiin perinteinen purkupalaveri. Ai niin: Kisa voitti 3 – 0. Loimaalla paikalliset nuoret miehet ilmoittivat väärän alkamisajan, eivät saaneet kuin kuusi miestä kehään ja hölmöyden huipuksi halusivat pelata pelin Hirvihovin isolla kentällä. No, sitten haeskeltiin palloa ympäri nurkkia ja kylmä oli. Loimaa syötti kohmeiset kisalaiset avauserässä ulos, mutta loppupeleissä juhli konkaripitoinen Kisa ja Jankon nuoret kummastelivat pappojen tehoa. Peli 3 – 1 Kisan eduksi. A-Volleyn nuoret miehet olivat jo ihan toista maata kuin edelliset vastustajat. Peli alkoi vasta maanantai-iltana kello 21.05, kun paikalliset "huippu-urheilijat" eivät tinkineet treenivuorostaan minuuttiakaan. LeKi-papat olivat väsyneitä, mutta vähän sääliksi kävi Viialan nuoria rippikouluikäisiä poikia, joiden olisi pitänyt olla kasvu-unilla eikä pelata "lepakkolentopalloa". A-Volleyn koutsi Lahden Risto on kova luu ja on osannut opettaa suojattisa pelaamaan – koko LeKi nostaa "Rikelle" ja hänen työlleen pipoa!!! Neljä nuortamiestä iskee 2-sarjassakin ja sen kentällä näki. Kisa hävisi taas avauserän, tällä kertaa ns. pystyyn, mutta kun A-Volleyn kokoonpanoa muutettiin, kääntyi vaaka Kisalle. 3. ja 4. erä olivat supertasaiset, mutta tässä vaiheessa kokemuksen syvä osaaminen tuli esiin ja näin LeKi marssi vielä tämän kerran vireiden viisikymppistensä Esko "Simppu" Virtasen ja Petri "Peedro" Leinosen johdolla A-Volleyn yli. Peli 3 – 1 Kisalle. Kisa on puhtaalla pelillä, mutta sarjassa kolmantena Jyry II:sen ja Kosken Kaiku II:sen takana. Jyry voittaa tämän sarjan se on jo nyt varmaa, eihän kukaan tällä tasolla mahda mitään Mika Peltolan, Marko Laakson ja kumppaneitten tasoisille pelimiehille. Kisaa paikallispeli pelottaa jo nyt!
********** Kevät 2006 **********
M3-sarjaa Kisa- Valpas 3 – 2
Muutaman pelin mittainen tappioputki saatiin katkaistua perinteikkäässä hegemonia-matsissa Valpasta vastaan. Peli oli aaltoilevaa ja tasaista vääntöä, joka jatkui aina 5. erän ratkopalloille saakka. Yksi voitonavain oli, että monet kaudet Kisassa pelanneelta Marko Korvenaholta otettiin lyönneistä luonto pois, lähinnä Juha Tulosen ja Mikko Kurkiojan voimin. Vaihdosta sisään tullut Harri Montonen näytti niinkään erinomaista torjuntavirettä. Näin saatiin makeasti kostettua syksyinen tappio, joka suureksi syyksi johtui Kisan varamiehisyydestä . Valpashan ei pelisiirtoon silloin suostunut.
M3-sarjaa AitRi – Kisa 0 – 3
Kun voitonmakuun päästiin, oli AitRi kotisalissaan Sorilassa täydellinen vastaantulija. Osku Paavola passasi monipuolisesti ja joka osa-alueelta pallo myös kuoli. Montosen Harri jatkoi hyvää virettään ja keskelle siirretty Virtasen Jani löi muutaman tosi maukkaan paterin. Vielä, kun syötöt nousivat ja torjunta piti, ei ollut ihme, että AitRin pelureille meni herne syvälle nenään. Parhaassakaan erässä ei AitRi saanut 15 pojoa enempää.
M3-sarjaa Kisa – Koijärvi 3 – 1
Koijärven pojat kuvittelevat nousevansa 2-sarjaan. Korostus sanalla kuvittelevat. Forssan suunnassa on opeteltu lentopallosta yksi asia huolella: lyöminen! Varsinkin alkulämmittelyssä nuoret koijärveläiset takoivat joka mies hirmuisia laakeja. Muut lentiksen osa-alueet olivatkin sitten "vähän" heikommin hallinnassa, ja mikä tyypillisintä: myös lyönnit olivat pelissä ihan toisenlaisia sutaisuja kuin verryttelyssä. Kisa teki peliin kunnon taktiikan: saunailta oli sovittu samalle päivälle ja vaihtopenkille kankesi muutama vanha sotaratsu tuomaan lisää tsemppiä peliin. Edes tiukalle ei Kisa pelissä joutunut, vain kolmas erä meni vierailijoille, sekin suureksi osaksi kotijoukkueen löysäämisen takia. Jani Virtasen hypärit, Juha Tulosen plokit, Mikko Kurkiojan nostovarmuus ja koko joukkueen suht’ aktiivinen puolustaminen olivat matsin mukavinta lempääläisantia.
M4-sarjaa Kisa II - YLe-75 1 – 3
Kisan kakkosjoukkue avasi vuoden 2006 sarjapelit pelaamalla Kuljun uudessa hallissa. Kulju osoittautui oivalliseksi pelipaikaksi. Kisa sai riveihinsä kaksi uutta, mutta tuttua, pelimiestä Vesilahdesta: Honkakunnaan Timon ja Sarenin Arton. Vähän tauon jälkeen peli oli hakusessa, näin rutinoitunut YLe kaappasi aika vaivattomasti pinnat matkaansa. Timo Honkakunnas oli hakkurina heti porukkansa eliittiä.
M4-sarjaa Lieki – Kisa II 3 – 0
Jos asiat voivat mennä pieleen, niin sinnehän ne menevät oikein rymisten. Heti YLe-peliä seuranneena päivänä Kisa oli tulessa Lielahdessa, mutta matkassa tasan kuudella äijällä. Näistäkin kaksi oli pelikyvyttömiä: passari Juha Raunion nivunen ärtyi edellisestä pelistä ja Sarenin Arton pohjerevähdys hidasti hänen menoaan. Näin LieKi sai pinnat aika lailla halvalla.
M4-sarjaa A-Volley II – Kisa II 0 – 3
Nuoret viialalaiset pelasivat kotimatsinsa Vesilahdella Ylämäen salissa. Liekö se syynä, että C- ja B-ikäiset nuoret miehet olivat umpikipsissä. Hyvä esimerkki pelistä: tilanne avauserässä 5 – 5 ja syöttöruutuun marssiin Kisalta Jani Huurne, joka syöttää perusyläkierteistä hypäriä. Kun Janin syöttösessio on ohi, taululla seisoo luvut 18 – 5! Yleensä junnut ovat liikkeissään ketteriä ja varsinkin nosto- ja puolustuspelissä hyviä – nyt eivät olleet! Sympatiaa pojille, mutta peli on peliä ja näin konkarit kieputtivat ylivoimaisen voiton. Jokohan ensi vuonna osat vaihtuvat? Kisan ykkönen oli syöttötykki Huurne, Pekka Valkama oli hakkurina hyvä ja keskimiehenä suorastaan loistava, Jousrannan Markku jujutti ainakin 15 pinnaa seisovien A-Volleyn poikien varpaille
M3-sarjaa YPa 2 – Kisa 3 – 2
Vuoden 2006 alku ei sujunut pelillisesti kovinkaan paljoa paremmin kuin mihin edellinen vuosi loppui. YPalla oli yksi kova hakkuri ja käytännössä hän Kisan kaatoi. Kisa löi keskeltä Iso-Jii Tulosen ja Pertti Strengellin voimin hyvin ja tuloksekkaasti, mutta laidasta pallo ei tahtonut kuolla millään. Passari Osku Paavola passasi aina paterin kun se mahdollista oli, mutta vanha lentistotuus on, että peliä ei keskipelillä voiteta. Toinen iso syy tappioon oli, että kentästä ei noussut viiteen erään kuin muutama hassu puolustuspallo.
********** Vuosi 2005 **********
M3-sarjaa PirVi 2 – Kisa 3 – 0
Joulukuun alun perjantai-ilta oli synkeä lempääläisille. Viri oli haalinut kokoonpanoonsa muutamia 2-sarjapelureita, joista ainakin Huotarin Ville ja Järvisen Janne olivat nykyvireisille kisalaisille liian kovia paloja. Kun oma peli tökki kaikilla osa-alueilla, ei selvää tappiota kannata ihmetellä. Montosen Harrille puhtaimmat paperit Kisasta.
M4-sarjaa Kisa – KaLe 3 - 0
KaLe oli ennen peliä tappioitta ja se näkyi nuorten itsevarmojen tamperelaisten esiintymisessä. Porukka tuli puoli tuntia myöhässä salille ja väitti pokkana, että heille on ko. aika ilmoitettu. No, poikien taktikointi kapsahti omaan nilkkaan, sillä Kisan konkarit saivat sellaisen draivin päälle, että oksat pois. 4-sarjan peliksi matsi oli hyvätasoinen, jota Kisa kuitenkin vei selkeästi kaikki kolme erää. Ansaittu voitto Kisalle ja sulan ansaitsee joka mies hattuunsa.
M3-sarjaa Kisa – Lukko 1 – 3
Pelit Pälkänettä vastaan ovat vuosien saatossa olleen legendaarisia ja niissä on otatettu suoranaisesta hegemoniasta. Paitsi tällä kertaa. Kisa oli Hakkarissa joukko löysiä lampaita, joiden kädestä ei pallo kuollut ja joiden kädet eivät löytäneet edes vahingossa Pälkäneen tykitysten eteen.
Lukko oli ennen kohtaamista sarjajumbona, mutta oli pelissä itsevarmempi ja voitonhaluisempi. Kurkiojan Mikko nosti aloitukset hyvin, mutta laitalyönneissään konkari oli pulassa. Hakkuri Virtasen Jani oli salin kolmanneksella pelatussa matsissa pahasti eksyksissä, tosin isoja kehuja ei ansaitse muukaan sakki. Selvä tappio – pulinat pois!
M4-sarjaa Jyry 2 – Kisa 3 - 1
Lentisvuosi päättyi paikallispeliin, johon Jyry oli hakenut latinkia saunaillalla ja kohlimalla kaikki kynnelle kykenevät pelurinsa paikalle. Totta kai Toni Nyströmin tapainen kaveri on 4-sarjassa niin kova luu, että jo pelkästään Tonin pelipanoksella Jyry otti etulyönnin.
Ratkaisu kuitenkin oli se, että Jyryllä oli henki päällä, Kisalla ei. Näennäisellä yrittämisellä ei pärjää edes eläkeläisten peleissä. KaLe-pelin tapaisella tsempillä voitto olisi ollut helpollakin napattavissa, mutta tsemppihenki ei ole napilla painettavissa. Plussat Jyrki Kilpiselle, muutaman kerran ison-Jyrkin kourat olivat torjunnassa makeassa paikassa.
M4-sarjaa HSV - Kisa 1 - 3
Valkeakosken-reissulle ei kisalaisten tarvinnut hakea latausta mistään palopuheista tai vastaavista. Viime kaudella HSV oli 4-sarjassa ainoa seura, jota Kisa II ei kyennyt lyömään. Kaksi tappiota ei suinkaan johtunut HSV:n ylivertaisuudesta, vaan kisalaisten kerta kaikkiaan läpimädistä peliesityksistä. Näin revanssihalu oli kisalaisilla vahvaa ja aitoa.
Kauden 2005 - 06 eka kohtaaminen alkoi edellisvuoden tapaan: HSV syötti ufo-syöttöjä ja Kisa oli ihmeissään. Toisesta erästä kuitenkin lehti kääntyi. Kisa hitusen paransi otteitaan ja HSV alkoi tehdä yhä enenevästi virheitä.
Sarjatasoonkin nähden huomattavan heikkotasoisen pelin voitti Kisa II kuitenkin ansaitusti, joukkue oli kokeneempi, taktisesti osaavampi ja piti hermokontrollin hyvin hallinnassa. Yleismies Jani Huurne ei tuoreena yksityisyrittäjänä ole paljoakaan kerinnyt treenaamaan, mutta vanha totuushan on, että lahjattomat treenaa. Jani oli porukan ykkösmies. Pekka Valkaman syyspelejä on häirinnyt kesällä jalkapallossa tullut peukalovamma, mutta HSV-pelissä mies onnistui mukavasti.
HSV:n pelaajista muutama lämpisi - ihan turhaan - ottelun erotuomari Jouni Vieruselle. Kyllä Vierunen hommansa hoiti, joskin olisi saanut näyttää pahimmalle huutelijalle ainakin keltaista korttia.
M3-sarjaa Kisa - Lento-64 3 - 0
Kisan pelaajien mieltä askarrutti sunnuntaina 27. marraskuuta pelatun Lento-64-pelin jälkeen se seikka, mitä hattulalaisille on vuodessa tapahtunut. Vielä viime vuonna Lento juotti 2-sarjassa Kisalle kotonaan tappion kalkkivettä, mutta nyt joukkue oli ihan kädetön.
Lento kokosi kolmessa erässä "hulppeat" 42 pistettä, joista suurin osa tuli kisalaisten nosto- tai lyöntivirheistä. Esimerkiksi aloituksia eivät lentolaiset saaneet ylös ollenkaan.
Kisalla oli alla useamman viikon pelitauko. Muutama kisalaispeluri ei ollut tauon aikana juuri treeneihinkään ehtinyt, mutta ihmeen hyvin joukkueen peli kuitenkin sujui. Puupäiset lentolaiset syöttivät suurimman osan syötöistään Mikko Kurkiojalle, joka reippaana nuorena miehenä nosti pallot tarkasti passari Osku Paavolan hyppysiin.
Jani Virtanen on 3-sarjassa hakkuri vailla vertaa. Kuivankälpeä mies ponnistaa korkealle, ja kun olkapääkin kestää iskemisen viime kautta paremmin, tekee Virtanen 3-sarjassa selvää jälkeä.
Kisalla on 3-sarjassa oikeastaan yksi uhka: miten saada kuusi miestä kehiin. Nytkin II-joukkueen konkari Petteri Leinonen oli seitsemäntenä pelaajana mukana turvaamassa tilannetta mahdollisen loukkaantumisen varalla.
M3-sarjaa LeKi - LaKo 3 - 0
Sarjatulokas Lamminpään Korpi koki Lempäälän-visiitillään kovia. Viime keväällä 4-sarjasta lähes puhtaalla pelillä (LeKi II muuten löi viime vuonna LaKon) noussut LaKo ei kyennyt hangoittelemaan kuin yhden erän Kisan kyydissä. LeKi pelasi kohtuullisen keskinkertaisesti, mutta tällä kertaa sekin riitti tahrattomaan voittoon. Uutena kisalaisena kentälle asteli Vesilahdella opettajana työskentelevä Jani Antola, jolla on pelihistoriaa mm. Lapin Narvi-Pallosta 1-sarjasta saakka. Jani ei montaa kertaa ole ehtinyt Kisan treeneihin, sillä miehellä on toinen aikaa vievä ja massiivinen harrastus eli kilpatanssi, jossa hän on yltänyt aina maajoukkuetehtäviin saakka. Elastinen Antola pelasi kaksi jälkimmäistä erää ja paransi peliään kuin sika juoksuaan. Toinen Jani, hakkuri Jani Virtanen, oli kisalaisten ykkösmies LaKon kaadossa.
M4-sarjaa LeKi II - A-Volley II 3 - 0
LeKin reservit jatkoivat puhdasta kotisarjaansa: joukkue ei ole menettänyt toistaiseksi erääkään vastustajilleen. A-Volley oli virkeä ilmestys, joukkue koostui lähes täysin B- ja C-nuorista, mikä on nykyisessä lentopallon alasarjoissa todella harvinaista. A-Volleyn pojat osasivat vielä kaiken lisäksi pelata, joskin ajoittainen hermoilu ja siitä seuranneet virhesumat jokaisessa erässä saattelivat Kisan 4 - 6 pisteen karkumatkalle, jota Viialan nuoret uroot eivät hyvistä kirijaksoistaan huolimatta kyenneet kuromaan umpeen. Kisassa oli tällä kertaa kahdeksan onnistujaa, kaikki pääsivät tasaisesti kentälle ja jokaisen peli sujui juoheasti. Jykä Kilpinen mojautti muutaman makean paterin, Jani Huurne oli nostoissaan tarkka, Kisan junnu, B-ikäinen Hakan jalkapallomolari Jyri Leinonen, löi pari nasevaa iskua ja syötti muutaman komean ässän. Kaiken kaikkiaan ehjä ja hyvä peli Kisan kakkosukoilta.
M3-sarjaa LeKi - AitRi 3 - 0
Lähes murhaksi voidaan nimittää LeKin ja Aitrin välistä miesten 3-sarjamatsia. LeKi kieputteli Aitria kaksi erää miten tahtoi ja kolmannessakin erässä otteen vähän löystyttyä, oli lempääläisten ylivoima selkeä. Paras esimerkki tasoerosta oli, että tokassa erässä Mikko Kurkiojan ja Juha Tulosen syöttövuorojen jälkeen Kisa johti jo lukemin 16 -1!! Jotain kummaa on AitRille parissa vuodessa tapahtunut, sillä vielä kaksi kautta sitten joukkue oli 2-sarjassa ja esiintyi sielläkin putoamisestaan huolimatta suht’ pirteästi. Jani Virtanen pelasi poikkeuksellisesti keskimiehenä ja mätti omista korkeuksistaan palloa parkettiin sielunsa kyllyydestä.
M3-sarjaa KoijKu - LeKi 1 - 3
Kisa sai vieraspeliin Forssaan matkaan mukaan tasan kuusi miestä, mutta silti joukkueen peli kulki isompia jännittämättä rennosti ja huumorinpilke silmänurkassa. Pari erää mentiin tasatahtiin siten, että vuorollaan Koijärvi ja vuorollaan Kisa vei ja toinen vikisi. Neljännessä erässä käytiin otatus pelin voitosta. Kisa klaarasi erän kokemuksensa ansiosta ja otti pelin nimiinsä päätöserän pikkupistein 26 - 24. Vastustajan valmentaja totesi lempääläisille, että "papat" vievät ajoittain nuoria forssalaisia kuin laskiämpäriä. Passari Osku Paavola pääsi pyörittämään ruletti hyvistä nostoista mallikkaasti. Pateripeli Kisalla on 3-sarjan tasolle lähes ylivertaista.
M4-sarjaa Yle-75 - LeKi II 3 - 1
Nelossarjan avauksessa Kisa joutui suden luolaan, sillä Yläjärven YLe lienee suurin kandidaatti KaLen ohella sarjan voittajaksi. Kisa pelasi yhtä erää lukuun ottamatta kohtuullisesti, eikä 4. erässä ollut kaukana, että Kisa olisi homman kääntänyt kotiin. Pieniä särmiä yhteispelissä vielä on, joka hioontuvat pois kauden vanhetessa.
M4-sarjaa Leki II - LieKi 3 - 0
Heti päivää myöhemmin Kisa II jatkoi pelejään. Tällä kertaa heppoinen Lielahden Kipinä ei saanut yllätyssaumoja. Mika Terho ja Markku Jousranta hoitivat vastaanottopelin oivallisesti, ja Esko Virtanen ja Jyrki Kilpinen paiskoivat patereita kenttään hyvällä prosentilla. Mukava oli, että joukkueen kuopus 16-vuotias Jyri Leinonen on saanut kauden avauspeleissä hyvin peliaikaa ja on myös käyttänyt tilaisuutensa vähintäänkin kohtuullisesti.
M4-sarjaa SäVä - LeKi II 3 - 2
SäVä säväytti ikävästi lempääläisiä ja piti pisteet Linnainmaalla tiukassa viiden erän väännössä. Kisa johti päätöserää vielä 8 - 2. Siitä pullahtaminen oli kyllä anteeksiantamatonta tössimistä Kisalta. Kisan suurimmat murheet olivat pehmeä hyökkäyspeli sekä ajoittainen nostopelin vaikeus. Lisäksi syöttöruudussa ei tahtonut löytyä juonta oikeastaan kuin muutamalla kisalaispelurilla. Jani Huurne avasi kautensa ja onnistui etenkin keskimiehenä kohtuullisen mukavasti
M3-sarjaa LeKi - YPa II 3 – 0 (25-18, 25-12, 25-15)
LeKi koki edellisviikon kotimatkalla tappiopelistä Toijalan Valpasta vastaan kirkastumisen: miten lentopalloa pitää pelata. Uusi-ilmeinen Kisa pyöritti, nöyryytti ja ryvetti vastustajaansa YPa:n II-joukkuetta mielin määrin. Pikkupisteet mairittelevat YPa:a, sillä suurimman osan pinnoistaan joukkue sai yhden tosi kovakätisen hyppysyöttäjän aloituksista. Kisa sai ideaalikuusikkonsa kasaan terveenä eli passeja heitti Oskari Paavola, keskimiehinä torjuivat Kari Uusinoka ja Juha Tulonen, yleispelaajina palloja nostelivat Mikko Kurkioja ja Pertti Strengell ja hakkurina vaihtelivat Jani Virtanen ja Harri Montonen. Koko kuusikon peli sujui juoheasti ja mikä tärkeintä, pieni hymvnkare suupielessä kaiken aikaa välkkyen. Jatko näyttääkin taas usvaisemmalta, kun kapeasta pelaajamateriaalista Uusinoka joutuu polvitähystykseen ja on poissa parketeilta 4 – 6 viikkoa. Mutta: niillä pelataan, jotka salille saapuvat.
3-sarjaa Valpas - Kisa 3 - 0 (25-22, 25-22, 25-15)
Kisan ykkösjoukkue avasi sarjakautensa Toijalassa, josta tuomisina oli selvä ja ruma 0 - 3 tappio. Kuten Kisan saamat eräpisteet 22,22 ja 15 kertovat olivat kaksi ensimmäistä erää tasaiset ja olisivat olleet käännettävissä pienellä terävyydellä kotiin. Päätöserässä lempääläisten pyyhe lensi kehään. Valppaan pojilla oli illalla edessä saunailta, mikä näkyi kovana tsemppinä ja hirmuisena voitontahtona. Tuskin koskaan Valpas on vertynyt näin väkevään peliin Kisaa vastaan. Pelin kulminaatiokohta elettiin kuitenkin jo muutamaa päivää ennen peliä, sillä Kisalla oli jättimäisiä ongelmia saada joukkue kasaan. Soittelemalla ja raahaamalla sairaatkin sängystä Kisa sai jalkeille seitsemän miestä, mutta henkisesti joukkue oli niin kettuuntuneessa mielentilassa, ettei voitosta voinut haaveillakaan.
********** Kausi 2004 - 2005 **********
Kaudella 2004 - 05 Lempäälän Kisan edustusjoukkue pelasi 2-sarjassa, jossa se sijoittui viidenneksi. Kevään päättäjäispalaverissa joukkue päätti kuitenkin pudottautua sarjaporrasta alaspäin.
Pääsyitä tähän päätökseen oli kaksi: ensinnäkin joukkueen ikärakenne on sen verran ikääntynyt, että totista pyrkimystä eteenpäin eli yli 30- tai jopa yli 40-vuotiailta pelaajilta enää löytynyt, toiseksi kustannukset 2-sarjassa (sarjamaksu, valmennus, tuomarit, matkat) ovat jopa kolminkertaiset verrattuna 3-sarjaan, joten pelaamisen jatkaminen olisi tullut taloudellisesti erittäin raskaaksi.
Viime kaudella seuran II-joukkue pelasi 4-sarjassa nousujohteisen kauden, joka nosti joukkueen aina sarjakakkoseksi saakka. Joukkueen peliesityksiä leimasi hyvä huumori ja siitä kummunnut hyvä joukkuehenki.
40-vuotiset ikämiehet raivasivat tiensä aina SM-finaaleihin saakka, mistä tuliaisina oli seitsemäs sija. Joukkue koottiin LeKin, Pirkkalan Virin ja Valkeakosken Iskuveikkojen pelaajista.
|